Raketti-isku haavoitti kymmeniä Israelissa

Iskun tekijäksi on ilmoittautunut Islamilainen jihad -ryhmän aseellinen siipi. Kyseessä oli tuhoisin Gazan kaistalta Israeliin tehty raketti-isku.

Palestiinalaistaistelijoiden raketti-isku on haavoittanut ainakin 30:tä israelilaissotilasta Gazan kaistan pohjoispuolella.

Viisi sotilasta loukkaantui vakavasti ja yhden tila on kriittinen, kertoi armeijan tiedottaja. Joidenkin tietojen mukaan loukkaantuneita oli jopa 69.

Aamulla tehty hyökkäys oli tuhoisin Gazan kaistalta Israeliin koskaan tehty raketti-isku. Isku tehtiin Zikimin tukikohtaan, jossa sotilaat olivat nukkumassa teltoissa. Sairaalahenkilökunnan mukaan hoitoa tarvitsi noin 50 sotilasta, mutta osa heistä kärsi vain shokista.

Israelin ulkoministeri Tzipi Livni sanoi Israelin vastaavan iskuun käyttämättä sotilaallisia keinoja. Mahdollisia rangaistusmuotoja voivat olla muun muassa veden-, sähkön- ja polttoaineen jakelun rajoittaminen.

Iskun tekijäksi ilmoittautuivat Islamilainen jihad -ryhmän aseellinen siipi sekä Kansan vastarintakomiteat -nimeä kantava militantti palestiinalaisryhmä. Livni vieritti vastuuta kuitenkin Gazan kaistaa kesäkuusta asti hallinneen Hamas-järjestön niskaan.

- Ei ole väliä, mikä järjestö otti vastuun iskusta. Gaza on täysin Hamasin vallassa, totesi Livni.

Israel tulitti raketti-iskun jälkeen pohjoista Gazan kaistaa. Tulituksessa haavoittui palestiinalaismies ja hänen kolme lastaan. Israel laukaisi myös ohjuksen Beit Lahijan kaupunkiin. Iskussa haavoittui palestiinalaisnainen ja hänen tyttärensä.

Palestiinalaismilitantit ovat laukaisseet satoja itse valmistamiaan raketteja Gazan kaistalta Israeliin sen jälkeen, kun toinen intifada eli kansannousu alkoi syyskuussa 2000. Iskuissa on saanut surmansa 12 siviiliä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat