Rakentamisen laatu syyniin

Rakentamisen laadun valvonta kiristyy selvästi. Ensi vuoden alusta alkaen toimitilojen ja asuntojen rakennuttajat vaativat urakoitsijoilta todisteet työn laadusta. Määräys koskee sekä suuria että pieniä rakennusyrityksiä.

Suomessa sisätilojen rakentaminen on monia EU-maita villimpää, tarkkoja sääntöjä ei ole. Sisäkattoja on jopa romahtanut, kun tukirakenteet on tehty kehnosti.

Toistaiseksi 120 firmaa on hyväksytty Rakentamisen Laatu -yhdistyksen rekisteriin. Varmasta laadusta ei ole kuitenkaan vielä ollut hyötyä asiakkaiden houkuttelemisessa, koska yleinen pelko on, että pätevä yritys on kallis. Pian tilanne muuttuu täysin. Sekä asuntorakennuttajien järjestö ASRA että toimitilarakennuttajien RAKLI vaativat ensi vuoden alussa kaikilta urakoitsijoilta tiedot pätevyydestä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Rakentamisen Laadun puolueettomaan rekisteriin tulvii lisää hakemuksia. Näin urakoitsijat voivat todistaa muun muassa hoitavansa työntekijöiden sosiaaliturvamaksut.

Rakentamisen laadun pahin kompastuskivi ovat olleet aliurakoitsijat. Ensi vuonna pikkufirmojenkin on pakko todistaa laatunsa. Silloin kilpailu laadulla voi lähteä liikkeelle.
(MTV3/Jussi Eronen)


Lue myös:

    Uusimmat