Mainos

Rakennustyömaiden ratsiat paljastivat epämääräisiä urakoitsijoita

Veroviranomaisten ja SAK:laisen Rakennusliiton tekemä kolmipäiväinen tarkastusisku paljasti epäselvyyksiä 20 urakoitsijalla Uudenmaan alueella. Työmailta löytyi epämääräisiä urakoitsijoita, joilla saattaa olla jopa puolen miljoonan markan palkka-, vero- ja eläkemaksurästejä.

Rakennusliiton mukaan Kehä 3:n sisäpuolelle suunnatut ratsiat osoittavat aliurakoinnin villiintymisen kielteisten seurausilmiöiden leimaavan Helsingin työmaita selvästi muita enemmän. Selvin yksittäinen työntekijöitä koskeva puute oli lakimääräisen työterveyshuollon puuttuminen 80 prosentissa yrityksissä.

Vastaavia tarkastuksia on tehty syksystä 1996 lähtien eri puolilla maata. Tavoitteena on ehkäistä ja poistaa alalta epätervettä yritystoimintaa. Nyt tehty tarkastus oli tähän mennessä laajin. Ratsioita haittasi tarkastajien mukaan Yleisradion Uudenmaan alueradion eli Ylen aikaisen tiistainen ennakkouutisointi asiasta. Rakennusliitossa asian paljastamisen uskotaan aiheuttaneen miljoonien markkojen vahingon veronmaksajille.

Työmailta löydettiin mm. 11 aliurakoitsijaa, jotka eivät olleet pääurakoitsijan tiedossa. Monet työntekijät eivät myöskään tienneet, kenen palveluksessa he olivat töissä. Yrityksistä 15 sai kehotuksen antaa ilmoituksen arvonlisäveroistaan ja 11:lle tehtiin alv-arvioverotuksia yhteensä 266 000 markan arvosta. Yleisesti ottaen työmaat olivat kuitenkin kohtuullisessa kunnossa, ja hyvän arvolauseen sai 69 työmaata. Yhteensä tarkastettiin 180 työmaata.

Tarkastusten tuloksena löydettiin puutteita mm. kulkulupa-asioissa. Työmaiden aikataulu-, laatu ja hintaongelmien arvioidaan johtuvan aliurakoiden pitkästä ketjutuksesta. Vero- ja eläkemaksujen tilityksen laiminlyömisestä suositellaan nykyistä raskaampia sanktioita. Tarkastajien mukaan ne yrittäjät, joiden asiat ovat kunnossa, ovat poikkeuksetta suhtautuneet tarkastuksiin myönteisesti ja yhteistyöhaluisesti.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.