Rakennustaiteen valtionpalkinto Oopperatalon suunnittelijoille

Rakennustaiteen valtionpalkinnon ovat saaneet arkkitehdit Eero Hyvämäki, Jukka Karhunen ja Risto Parkkinen. Heidät tunnetaan ehkä parhaiten kymmenen vuotta sitten Helsingin Töölönlahdelle valmistuneen Oopperatalon suunnittelijoina.

Valtion rakennustaidetoimikunnan myöntämä tunnustus on 13 000 euroa ja sen luovutti johtaja Rauno Anttila opetusministeriöstä.

Arkkitehtien yhteistyö alkoi vuonna 1970, kun he voittivat Kampin metroaseman suunnittelukilpailun. Lisäksi heidän ansiolistallaan komeilevat muiden muassa Kajaanin kaupungintalo ja Jyväskylän pääkirjasto sekä Helsingissä Kontulan kauppakeskus, Keskusrikospoliisin toimitalo ja Simonkentän Scandic-hotelli.

Palkittujen arkkitehtien tuotannossa korostuukin rakennustaidetoimikunnan mielestä julkinen rakentaminen poikkeuksellisen monipuolisena kirjona. He ovat toimikunnan mielestä myös ajankohtaisia. Heidän uusimpiin arkkitehtuurikilpailuvoittoihinsa kuuluvat Viikin tuleva eläinsairaala ja Alvar Aallon suunnitteleman Sähkötalon saneeraus.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat