Rakennustaiteen museo esittelee uusia hankintoja

Suomen rakennustaiteen museo esittelee uusia hankintojaan sekä viime vuosina saamiaan lahjoituksia. Pieneen näyttelyhalliin on koottu valikoima töitä, joista monet ovat nyt ensi kertaa julkisesti esillä. Yleisölle katselmus avautuu huomenna.

Näyttelyssä nähdään mm. Wivi Lönnin Helsingin Ebeneser-koulun piirustukset sekä Lars Sonckin lopulliset piirustukset Helsingin puhelinyhdistyksen toimitaloksi. Molemmat piirustussarjat on saatu lahjoituksina.

Katselmuksessa esitellään uushankintoja aikajärjestyksessä. Kaj Englundin teekkarien talo Lönnrotinkadun varrella sekä hänen suunnitelmansa vuoden 1939 asuntonäyttelyyn ovat hyviä esimerkkejä funktionalismista.

Jouko Ylihannun suunnittelemassa Pallastunturin hotellissa heijastuu sodanjälkeinen romantiikka. Erik Kråkströmin, Osmo Siparin, Tarja Salmio-Toiviaisen ja Esko Toiviaisen sekä Eija ja Olli Saijonmaan arkkitehtitoimistojen laaja 1950-1970-lukujen tuotanto esittäytyy niin ikään muutamin esimerkein.

Uutuuksiin kuuluu myös Matti Suurosen pienoismalli Futuro-talosta, 1960-luvun utopian edustajana. Viimeisimmät piirustuslahjoitukset antavat läpileikkauksen aivan viime vuosien suunnittelusta. Rakennustaiteen museo saa suurimman osan piirustuksistaan ja valokuvistaan lahjoituksina. Museon kokoelmien rungon muodostaa Loja Saarisen lahjoitus vuodelta 1952. Tänä päivänä kokoelma käsittää 300 000 piirustusta. Mukana on liki viidensadan suomalaisen suunnittelijan töitä. Näyttely on avoinna toukokuun lopulle.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat