Rakennusliitto pahoittelee Yle-syytöksiään

Rakennusliitto pahoittelee Yleisradioon kohdistamiaan syytöksiä. Rakennusliitto lähetti tänään aamulla tiedotteen, joka oli otsikoitu "YLE pilkkaa suomalaisia työttömiä". Rakennusliitto oli tuohtunut YLE Uutisten jutusta, joka käsitteli Suomen työvoimapulaa. Liitto muistutti tiedotteessaan Yleisradiota rakennusalan 25 000 työttömästä.

- Reagoimme ehkä liian tunteenomaisesti Ylen uutisointiin, toteaa liiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi uudessa iltapäivällä lähetetyssä tiedotteessa.

Harjuniemen mukaan "tarkoitus ei ole rakentaa rintamaa Rakennusliiton ja Ylen välille, sillä emme usko sen toimittajien haluavan pilkata työttömiä". YLE Uutisten uutispäätoimittaja Jouni Kemppainen oli todennut aiemmin, että rakennusalaa ja työllisyysnäkymiä on pidetty uutisissa monipuolisesti esillä, joten kritiikki ei tuntunut kohtuulliselta.

Kritiikki vuokrafirmoja kohtaan säilyi

Rakennusliitto kritisoi tiedotteessaan myös henkilöstöpalvelualan yrityksiä, joista se mainitsi nimeltä Varamiespalvelu-yhtiöt. Liiton mukaan "vuokrafirmojen tarkoituksena on haalia Suomeen yhä enemmän alipalkattuja ulkomaalaisia, joista ei jää tänne verotuloja tai sosiaaliturvamaksuja". Näitä väitteitä Rakennusliitto ei vetänyt takaisin.

Varamiespalvelut vastasi Rakennusliiton väitteisiin toteamalla tiedotteessaan, että yritys noudattaa aina voimassaolevia kotimaisia työehtosopimuksia ja työsuhteisiin liittyvä sosiaaliturva järjestetään suomalaisen yhtiön kautta. Lisäksi palkat maksetaan suomalaiseen pankkiin ja työntekijät maksavat veronsa Suomeen.

- Meidän tavoitteena on kitkeä harmaata taloutta toimimalla vastuullisesti ja järjestäytyneesti. On myös niin suomalaisten kuin ulkomaalaistenkin työntekijöiden etu, että tiedetään millä ehdoilla ja pelisäännöillä toimitaan, Varamiespalvelu-yhtiöiden toimitusjohtaja Mika Kaukonen sanoo.

Kaukosen mukaan työvoimapula on tilastollisesti osoitettavissa, ja että yhtiöllä on eettisesti ja laillisesti pitäviä ratkaisuja ongelman hoitamiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat