Rakennusalan turmia sattuu eniten pienissä yrityksissä

Rakennusalalla sattuu tapaturmia työtuntimäärään suhteutettuna kaksi kertaa enemmän kuin muilla teollisuuden aloilla. Erityisen riskialttiita ovat tilastojen mukaan pienet, alle kymmenen hengen yritykset.

-Yksi syy tähän voi olla, että näissä yrityksissä tehdään paljon urakkaluonteista työtä, kuten laitetaan kuntoon yksittäisiä omakotitaloja. Lyhytaikaisissa projekteissa esimerkiksi telineiden turvallisuuteen ei välttämättä kiinnitetä huomiota samalla tavoin kuin pitempään kestävissä töissä, sanoo lakimies Merja Hokkanen Rakennusteollisuus RT:stä.

Hokkasen mukaan onnettomuuksien runsaus ja muut ongelmat näyttävät usein keskittyvän samoihin yrityksiin. Yksi rakennusalan ongelmista on pimeän työvoiman käyttö.

Turmat lievässä kasvussa

Rakennusalan onnettomuudet ovat viime vuosina olleet lievässä kasvussa. Kuolemaan johtaneita työtapaturmia oli syyskuun loppupuoleen mennessä sattunut tänä vuonna koko teollisuudessa 16, kuusi niistä rakennuksilla. Neljä rakennuksien kuolemantapauksista johtui putoamisesta.

-Kahdessa tapauksessa oli kyse siitä, että tikkaat lähtivät luisumaan. Tikkaita ei oikeasti saisi käyttää työalustoina ollenkaan, mutta silti niitä käytetään paljon varsinkin lyhyissä projektiluonteisissa töissä, sanoo Hokkanen.

Putoamisturmien ehkäisemiseksi rakennusalalla on aloitettu vuoden 2005 loppuun saakka jatkuva Telinetorstai-projekti.

Telinetorstain teemapäivää vietetään torstaina. Päivän painopisteenä on kiinnittää huomiota suojakaiteiden käyttöön ja kuntoon sekä tikkaiden virheellisen käytön ehkäisyyn.

Telinetorstaita vietetään nyt kolmatta kertaa. Ensimmäinen teemapäivä järjestettiin syksyllä 2000.

STT-Piia Leino

Lue myös:

    Uusimmat