Mainos

Rakennusala sopinut harmaan talouden torjunnasta

Tänään allekirjoitettu sopimus harmaan talouden torjunnasta korvaa vanhan, 90-luvulla tehdyn sopimuksen.

Rakennus- ja kiinteistöalan järjestöt ovat sopineet keinoista harmaan talouden torjumiseksi.

17 järjestöä allekirjoittivat tänään sopimuksen urakoitsijan ilmoittamismenettelystä. Sopimus suosittaa, että rakennusalan urakoiden tilaajat ilmoittavat kaikkien sopimiensa 5000 euron tai sitä suurempien urakkasopimusten tiedot verohallinnolle.

- Verohallinto ajaa tietoja ristiin omien tietojensa kanssa, ja sitä kautta paljastuu, jos joku urakoitsija toimii niin, ettei ilmoita toimiaan verottajalle, asiamies Kirsi Palviainen Rakennusteollisuus RT:stä kertoo.

Ilmoitettavia tietoja ovat muun muassa urakoitsijan nimi, Y-tunnus, osoite, vastuuhenkilön nimi, työmaan nimi, urakkahinta ja urakan kesto.

Järjestöt sopivat alun alkaen harmaan talouden torjunnasta 1990-luvun puolella. Allekirjoitettu sopimus korvaa vanhan sopimuksen.

Muutoksia entiseen on käytännössä kaksi. Ensimmäinen muutos on se, että alihankkijan taustojen tarkistamisesta tullaan jatkossa säätämään lailla. Tilaajanvastuulaki on eduskunnalla käsiteltävänä.

Toinen muutos aiempaan verrattuna on, että allekirjoittajia on nyt aiempaa enemmän ja sopimus on entistä kattavampi.

- Rakennuttaja- ja urakoitsijajärjestöt ovat nyt yhteisrintamassa aikaisempaa laajemmin, totesi Rakennusteollisuus RT:n puheenjohtaja Ilpo Jalasjoki allekirjoitustilaisuudessa Helsingissä.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.