Rakennetyöttömyys kuriin uusin keinoin

Valton taloudellisen tutkimuskeskuksen selvityksessä esitetään mm. työttömyysturvan porrastamista sekä työnantajamaksujen alentamista matalan tuottavuuden aloilla.

Ihmisia kadulla

Työttömyysturvan keston lyhentämiseksi on haettava uusia ratkaisuja, jos Suomessa mielitään vähentää rakennetyöttömyyttä. Työhistorian mukaan porrastettu kesto voisi vähentää pitkäkestoista työttömyyttä etenkin nuorten ja parhaassa työiässä olevien keskuudessa, päätellään Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen julkistamassa selvityksessä.

Raportissa esitetään myös harkittavaksi, että useiden vuosien työttömyyden jälkeen työttömyysetuuden säilyttämisen ehtona olisi ajanmukaisen koulutuksen tai ammattitaidon hankkiminen. Alle 25-vuotiailla nuorilla tämmöinen ehto jo on.

Työnantajamaksujen alentaminen näyttää tehokkaammalta tavalta parantaa matalan tuottavuuden alojen työllisyyttä kuin tuloverojen alennukset, varsinkin jos mukaan liitetään valikoivia työllistämistukia. Maltilliset tulosopimukset ovat tukeneet työllisyyttä etenkin korkean tuottavuuden aloilla. Myös ns. kannustinloukkujen purkamista on syytä jatkaa, että työhön osallistuminen ja työn vastaanottaminen tulee vielä nykyistä kannustavammaksi.

Rakenteellisella työttömyydellä tarkoitetaan sitä osaa työttömyydestä, joka ei muutu suhdanteiden mukana. Suomessa tämän työttömyyden on arvioitu olevan 7-8 prosenttia.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 23.09.2002).

Lue myös:

    Uusimmat