Mainos

Rajut uudistukset vievät kiinalaisnaisilta työpaikan

Talousuudistusten Kiinassa naiset menettävät työpaikkansa ensimmäisinä ja saavat uuden viimeisinä. Irtisanotuista on 65 prosenttia tällä hetkellä naisia.

-Vielä pahempaa on, että noin 40 prosenttia näistä naisista on yli nelikymppisiä ja heikosti koulutettuja, parlamentissa eli kansankongressissa istuva naiskansanedustaja huomautti äskettäin lehtihaastattelussa.
Naistenpäivä oli virallinen vapaapäivä Kiinan työssä käyville naisille. Samalla miljoonilla naisilla on vasten tahtoaan vapaata liiankin kanssa, kun työpaikat katoavat rajujen uudistusten pyörteissä.

Kiinassa julkisen alan työpaikka antoi aiemmin työntekijälle oikeuden nauttia koko elämänsä ajan myös ilmaisista terveyspalveluista ja kattavista sosiaalietuuksista. Tämän hyvinvointijärjestelmän purkaminen on ollut tuskallinen prosessi, etenkin naisille. Perinteisen näkemyksen mukaan mies on perheen elättäjä, joten monet työnantajat irtisanovat ensimmäisinä naispuoliset työntekijänsä.

Naisia syyllistetään

-Yritykset ottavat yhä useammin töihin hyvin nuoria naisia. Tämä koskee erityisesti palvelualoja, joilla työntekijöiltä ei vaadita erityisosaamista, kertoi eräs akatemian tutkijoista.
Ulkomaiset naisten oikeuksia puolustavat järjestöt ovat arvostelleet Kiinan virallisten naisjärjestöjen linjaa, joka pyrkii niiden mukaan syyllistämään naisia siitä, etteivät nämä hanki itselleen riittävästi koulutusta. Järjestöt moittivat myös sitä, ettei Kiinassa ole hallituksesta riippumattomia naisjärjestöjä.

-Naisilla ei ole juurikaan kanavia oikeuksiensa vaatimiseen, jos heidän oikeutensa ja etunsa ovat ristiriidassa hallituksen tai sen virkamiesten kanssa, New Yorkissa päämajaansa pitävä Human Rights in China (HRIC) -ihmisoikeusjärjestö sanoi tammikuussa julkistamassaan selonteossa.
(STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.