Raju väite Michael Jacksonista: Ilman unta 60 päivää

Käynnissä olevassa Michael Jackson -oikeudenkäynnissä on tänään kuultu todistajana uniasiantuntijaa.

Tohtori Charles Czeisler, NASA:lle ja CIA:llekin työskentelevä uniasiantuntija Harvardin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta, esitti perjantaina oikeudessa hurjan väitteen. Hänen arvionsa mukaan Jackson vietti viimeiset kaksi kuukauttaan täysin ilman kunnollista unta, CNN kertoo.

Selitykseksi tähän hän esitti sen, että Jacksonin lääkäri Conrad Murray oli antanut hänelle propofol-nukutuslääkettä joka yö näiden 60 päivän ajan, aina siihen asti kunnes Jackson kuoli samaisen lääkkeen yliannostukseen.

Propofol estää hänen mukaansa vaipumisen todelliseen, niin sanottuun REM-uneen. Sen sijaan se vaivuttaa keinotekoiseen, lääkkeiden aiheuttamaan koomaan, jota ei voi verrata oikeaan uneen.

– Se on sama, kun söisi ainoastaan jonkinlaisia selluloosarakeita. Maha olisi täynnä, eikä olisi nälkä, mutta mitään kaloreita tai ravintoaineita ei imeytyisi elimistöön, Czeisler selitti oikeudessa.

Mikäli Czeislerin arvio pitää paikkansa, on Jackson hänen mukaansa ainoa ihminen, jonka hän on koskaan kuullut pysyvän hengissä kaksi kuukautta ilman unta.

Oikeudenkäynnissä ovat vastakkain menehtyneen popin kuninkaan perhe sekä konserttijärjestäjä AEG Live, jonka perhe on haastanut oikeuteen lääkäri Conrad Murrayn palkkaamisesta. Murray tuomittiin vuosi sitten neljän vuoden vankeuteen Jacksonin kuolemantuottamuksesta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat