Rajaviranomaiset moittivat Ruotsia

Suomen viranomaiset epäilevät, että Puolan romaneja on tullut maahan turvapaikanhakuun Ruotsin passintarkastajien käsien läpi ja jopa heidän avustuksellaan. Helsingin rajapäällikkö pitää tilannetta niin pahana, että se pitää ratkaista nopeasti ministeritasolla.

Helsingin rajatarkastusosaston päällikkö komentaja Olli Kunnala moittii Ruotsin viranomaisia tahallisesta sokeudesta. Hänen mukaansa ruotsalainen virkaveli antaa Puolasta tulleiden romaneiden matkustaa muka turisteina Ruotsin halki Suomeen tekemään vasta täällä turvapaikkahakemuksensa. Kunnalan mukaan Ruotsin passintarkastuksessa Nynäshamnissa on myös saatettu suoranaisesti auttaa turvapaikanhakijoita edelleen matkalle Suomeen.

Helsingin satamaan saapui eilen aamulla 33 Puolan romania Tukholman lautalla. Joukko oli kertomansa mukaan tavannut jo Puolan-Ruotsin-laivamatkalla puolalaisen Ruotsissa asuvan miehen, joka ryhtyi heidän tulkikseen Nynäshamnin sataman passintarkastuksessa. Romaneilta oli kysytty joitakin kysymyksiä, joita tulkki välitti. Hän kertoi passintarkastuksessa ryhmän olevan menossa Suomeen mutta ei sitä, että he aikoisivat hakea Suomessa turvapaikkaa. Puolalainen tulkki avusti romaneja myös niin, että Nynäshamnista heidät kuljetettiin ilmaiseksi Tukholmaan Viking-terminaalin eteen, jossa he ostivat paikkaliput Helsingin-lauttaan. Romanit ihmettelivät bussimatkan ilmaista hintaa. Bussikyydin järjestäjä ei ollut Kunnalan tiedossa.

Päättelykyvyn puutetta

Kunnalan mielestä passintarkastusviranomainen Nynäshamnin satamassa on voinut sanomattakin päätellä, että romanit hakevat Suomessa turvapaikkaa. Hänen mukaansa kaikki Ruotsin kautta Suomeen tulleet puolalaiset romanit ovat tänä ja viime vuonna hakeneet täältä turvapaikkaa. Ruotsin viranomaiset eivät Kunnalan mukaan ole velvollisia kehottamaan romaneja anomaan turvapaikkaa Ruotsissa. Mutta kun naapurin viranomainen on mitä ilmeisemmin ollut tietoinen siitä, että ryhmä on turvapaikan hakijoita, viranomaisen olisi pitänyt ottaa asia jo siellä käsiteltäväkseen.

Tähän velvoittaa sopimus passintarkastuksen poistamisesta pohjoismaisilla sisärajoilla vuodelta 1958. Sopimuksen mukaan kukin sopimusvaltio on velvollinen suorittamaan passintarkastuksen ulkoisella rajallaan. -Tässä tarkastuksessa ruotsalaisten olisi pitänyt todeta, mikä on ryhmän Suomen-matkan todellinen syy. Se on Suomeen muuttaminen, ei turismi tai muu siihen verrattava lyhytaikainen oleskelu, jolloin henkilö olisi viisumivapaa. Jos matkan tarkoitus on muu kuin turismi tai lyhytaikainen oleskelu, tarvitaan viisumi tai oleskelulupa.

-Voidaan ajatella, että ruotsalaiset eivät halua, että puolalaiset romanit anovat turvapaikkaa Ruotsissa. Se ei ole laitonta, mutta vähän erikoista. Taitaa olla moraalisesti tuomittavaa, jos ruotsalaiset olisivat todellakin vain ystävällisesti avustaneet turvapaikanhakijoita eteenpäin Suomeen, Kunnala sanoo.

Kari Häkämies

Sisäministeri Kari Häkämiehen mukaan mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että ruotsalaiset olisivat maksaneet pakolaisten bussikyytejä tai toimineet muuten väärin. Häkämiehen mukaan Ruotsin viranomaiset itse asiassa käännyttivät takaisin seitsemän romania.

Ruotsalaiset kummeksuvat suomalaisten väitteitä

Etelä-Tukholman alueen passintarkastusosaston päällikkö Patrik Pettersson on yllättynyt Suomen arvostelusta. Hän korostaa, ettei Ruotsin viranomaisilla ole laillista mahdollisuutta puuttua Puolan romanien matkantekoon Ruotsissa.

Puolasta lautalla Nynäshamniin Tukholman eteläpuolelle saapuvat ulkomaiset matkustajat tarkastetaan huolellisesti. Satamassa on muun muassa puolaa taitavia tulkkeja lautan saapuessa. Romanit vakuuttavat kuitenkin aina, etteivät he aio jäädä Ruotsiin tai hakea Ruotsista turvapaikkaa. Näin siksi, että edessä olisi käännytys takaisin koska Puolan romanien ei katsota tarvitsevan turvapaikkaa Ruotsista. Jos romanit kertovat aikovansa jatkaa matkaa Suomeen, ja heillä on sekä rahaa että paluuliput, ei Ruotsin poliisi voi estää heidän pääsyään maahan - ei siinäkään tapauksessa, että viranomaiset epäilevät romanien todennäköisesti hakevan turvapaikkaa Suomeen päästyään.

Tarkastaja Petterssonin mukaan olisi Ruotsin lain vastaista pysäyttää kaikki Puolan romanit rajalle. Jokainen tapaus on tutkittava erikseen eikä kollektiivisiä päätöksiä voida tehdä, hän korostaa. Ruotsin poliisi on kuitenkin usein yhteydessä suomalaisiin virkaveljiinsä ja varoittaa ennakolta henkilöistä, jotka ovat matkalla Suomeen todennäköisesti turvapaikka-anomus mielessään.

Ruotsalaiset eivät ole aiemmin kuulleet, että Puolan romanien käsittely olisi herättänyt arvostelua Suomen puolella. Pettersson suhtautuu hyvin epäilevästi tietoihin, jonka mukaan romaniryhmä olisi hankkinut laivalta puolalaisenmiehen tulkikseen - poliisilla kun on satamassa omat tulkkinsa. Petterson torjuu myös arvelut, joiden mukaan poliisi olisi järjestänyt romaneille bussikyydin Tukholmaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat