Rajavartiolaitos uusii partioveneensä

Uusia partioveneitä on tarkoitus tilata noin 20 kappaletta. Nykyinen partiovenemalli on ollut käytössä 1980-luvulta lähtien.

Rajavartiolaitos uusii lähivuosina partiovenekalustonsa. Vanhaan venetyyppiin verrattuna parannetaan veneen rungon lujuutta ja sen suorituskykyä aallokossa.

Uusi partiovene on myös vanhaa nopeampi ja tehokkaampi: huippunopeus on yli 40 solmua.

Kehitysversion on valmistanut Marine Alutech Oy Teijossa. Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VTT) kertoo, että kehitysversion arvioinnin ja parannusehdotusten jälkeen päätetään koko partiovenesarjan tilaamisesta. Sarja tulee käsittämään noin 20 venettä.

Vanhaan malliin verrattuna uuden alumiinirakenteisen partiovenemallin runko on pidempi ja kapeampi sekä pohjan v-kulma on aiempaa jyrkempi. Aaltojen iskut on näin saatu pienemmiksi, ja suurillakin nopeuksilla ajaminen on mahdollista.

Nykyinen partiovenemalli on ollut käytössä 1980-luvulta lähtien. Uuden kaluston suunnittelun lähtökohtana on soveltuvuus meripelastukseen, rajaturvatehtävien hoitoon, vesiliikenteen valvontaan ja viranomaisten yhteistyöhön vaativissakin oloissa merellä.

Partiovenemallin kehitysversiota on arvioitu VTT:ssä ja Rajavartiolaitoksessa. VTT on tehnyt Rajavartiolaitoksen toimeksiannosta muun muassa vanhan venetyypin lujuusanalyysin sekä vertaillut uusien partiovenekonseptien merikelpoisuutta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat