Rajapakse lupaa rauhaa Sri Lankaan

Asiantuntijoiden mukaan tamilien vaaliboikotti nosti pääministerin Mahinda Rajapaksen presidentinvaalien voittajaksi.

Sri Lankan presidentinvaalien voittaja pääministeri Mahinda Rajapakse lupaa palauttaa rauhan maahan. Sri Lankan vaalikomissio julisti aiemmin Rajapaksen eilen pidettyjen presidentinvaalien voittajaksi.

Viranomaisten mukaan hän vannoo virkavalansa huomenna.

Rajapakse voitti niukasti entisen pääministerin Ranil Wickremesinghen. Hän sai äänistä 50,3 prosenttia. Rajapakse lupasi valintansa jälkeen maalle "kunniakasta rauhaa, joka ottaa huomioon kaikki kansanosat".

Hänen mukaansa demokratiaa vahvistetaan ja laki ja järjestys palautetaan maahan.

- Valta ei ole minulle pelkkä koriste, vaan keino palvella kansaa, Rajapakse sanoo.

Rajapakse on aiemmin ilmoittanut ottavansa kovan linjan Sri Lankan tamilikapinallisiin. Hän on torjunut tamilien vaatimukset näiden oman alueen muodostamisesta Sri Lankan pohjois- ja itäosiin.

Jaffnan tamilialueella äänestämässä kävi vähemmän kuin 0,01 prosenttia äänioikeutetuista. Tamilien LTTE-sissiliike oli ilmoittanut, ettei se tue kumpaakaan vaalien pääehdokkaista. Ehdokkaita oli kaikkiaan kolmetoista.

Asiantuntijoiden mukaan juuri tamilien vaaliboikotti käänsi kilvan Rajapaksen eduksi.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat