Rajamäki: Valtion kassa vuotaa talousrikollisille

Kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Kari Rajamäki (sd.) haluaisi entistä tehokkaampia toimia talousrikollisuutta vastaan.

Rajamäen mukaan valtio menettää harmaan talouden vuoksi vuosittain yli kaksi miljardia euroa verotuloja. Hallitus voisi moninkertaistaa työllisyys- ja kuntien peruspalvelujen rahoituksen tehostamalla talousrikollisuuden torjuntaa, Rajamäki linjaa.

Vuonna 2006 hyväksytyt talousrikostorjuntaohjelman esitykset eivät Rajamäen mukaan ole edenneet nykyisen hallituksen aikana.

Rajamäki ihmettelee, miksei käännetty arvonlisäverojärjestelmä etene valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) ja työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) pöydillä. Hän kyselee myös esimerkiksi yritystukia saaneiden yritysten verotustietojen perään

- Valtion velkaantuminen tai toteutumatta jäävät työllisyys- ja hyvinvointipanostukset on huonosti perusteltavissa, jos talousrikollisille vuotavaa valtion kassaa ei tilkitä, Rajamäki sanoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat