Rajamäki: Tervalan potkujen taustalla reviirikiistaa

Valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston puheenjohtaja Kari Rajamäki (sdp) arvioi, että Liikenneviraston pääjohtajan Juhani Tervalan yllätyspotkujen taustalla olisi virkamiesten välistä reviirikiistaa.

– Minä olen havainnut, että se on ehkä erityisesti kehittynyt viimeisen puolen vuoden aikana. Ehkä emme ole täällä eduskunnassa huomanneetkaan, että se on saanut aikaiseksi näinkin voimakkaita umpisolmuja, Rajamäki sanoi.

Liikenne- ja viestintäministeriön alaisuudessa toimiva Liikennevirasto perustettiin vuonna 2010, kun Ratahallintokeskus, Merenkulkulaitos ja Tiehallinto yhdistettiin.

– Liikennevirasto on ollut keskeinen työkalupakki poliittisten päätösten täytäntöönpanossa ja valmistelussa. Yleisesti ottaen olen käsittänyt, että siihen on oltu suhteellisen tyytyväisiä. Mutta ministeriön asema suhteessa virastoon on varmaankin perustamisen jälkeen heikentynyt, Rajamäki arvioi.

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) selvitti aamupäivällä valiokuntien puheenjohtajille eilisiä tapahtumia. Rajamäen mukaan ministeri Kyllöstä kuullaan vielä uudelleen, ja ylihuomenna oman näkemyksensä esittää Tervala.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat