Rajamäki: Tehostettu talousrikostorjunta tuottaa tulosta

Takaisin saatua omaisuutta oli viime kesäkuun loppuun mennessä kirjattu jo lähes 34 miljoonaa euroa, kun koko viime vuonna rikoshyötyä saatiin takaisin vajaat 35 miljoonaa euroa.

Sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) kehuu poliisin saavan perittyä rikoksilla hankittua omaisuutta takaisin yhä enemmän. Takaisin saatua omaisuutta oli viime kesäkuun loppuun mennessä kirjattu jo lähes 34 miljoonaa euroa, kun koko viime vuonna rikoshyötyä saatiin takaisin vajaat 35 miljoonaa euroa.

Rajamäen mukaan tähän on päästy viranomaisten järjestelmällisellä ja pitkäjänteisellä työllä. Tehostetun talousrikostutkinnan ja -torjunnan voimavarat on turvattava tulevinakin vuosina, hän patisti tänään.

Talousrikollisuuden ja harmaan talouden on arvioitu aiheuttavan vuosittain yli viiden miljardin euron suuruiset vahingot. Rajamäki ennusti vahinkojen kasvavan nopeasti muun muassa globalisaation ja tietotekniikan kehittymisen vuoksi. Nyt olisi hänen mukaansa kiireesti tehostettava liiketoimintakiellon valvontaa ja viranomaisten yhteistyötä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat