Räjähdys brittiläisellä kemiantehtaalla

Kaksi ihmistä on loukkaantunut räjähdyksessä, joka aiheutti suuren tulipalon pohjois-englantilaisella kemiantehtaalla.

Pohjois-Englannin Billinghamissa sijaitsevassa teollisuuslaitoksessa sattui viime yönä sarja voimakkaita räjähdyksiä.

Räjähdykset aiheuttivat suurpalon, jota sammuttamassa oli suuri joukko palomiehiä. Palo saatiin poliisin mukaan sammutettua pari tuntia syttymisen jälkeen ja räjähdyksien aiheuttamat vuodot tehtaalla saatiin tukahdutettua.

Palossa loukkaantui lievästi kaksi ihmistä. Räjähdykset aiheutti palolaitoksen edustajan mukaan ilmaan vapautunut ammoniakkikaasu, joka syttyi välittömästi tuleen.

Tehtaan edustajan mukaan palo ei missään vaiheessa aiheuttanut vaaraa kansalaisille.

- Tehdas on nyt turvallisesti ajettu alas ja tutkimus räjähdysten syistä on alkanut, hän kertoo.

Räjähdykset sattuivat hieman puolenyön jälkeen ammoniakkilaitoksella. Ne synnyttivät korviahuumaavan pamahduksen, joka kuului jopa naapurikaupungeissa asti.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat