Raivostunut Jose Mourinho oli saada Cristiano Ronaldon kyyneliin – "Jos pelaajat eivät olisi tulleet väliin…"

Tulisieluinen manageri Jose Mourinho ei anna kenenkään laistaa tehtävistään. Real Madridissa Mourinhon vaatimustaso oli käynnistää tappelun hänen ja Cristiano Ronaldon välille, Luka Modric kertoo uutuuskirjassaan. 

Mourinho toimi Real Madridin päävalmentajana vuosina 2010-13. Tulisieluisuutensa vuoksi useita kohuja uransa aikana aiheuttanut Mourinho ei antanut supertähtiä vilisevässä Real Madridissa kenellekään ylimääräisiä etuuksia. 

Kesällä 2012 Real Madridiin siirtynyt Luka Modric sai nähdä Mourinhon vaatimustason useaan otteeseen. Yksi ikimuistoinen hetki nähtiin Espanjan cupissa, kun Mourinho suivaantui Ronaldolle, koska hän ei painostanut vastustajaa kunnollisesti yhdessä pelitilanteessa.

– Näin, että Jose oli vihainen Cristianolle ja he puhuivat pitkään kentällä, Modric kertoo kirjassaan Corriere dello Sportin mukaan.

Tilanteen puinti jatkui puoliajalla pukukopissa. Tällä kertaa tunteet ottivat kuitenkin yliotteen kaksikosta.

– Pukukopissa Cristiano oli epätoivoinen ja aivan itkun partaalla. Hän sanoi, että tekevänsä parhaansa ja hän silti kritisoi, Modric muistelee.

Verbaalisesta yhteenotosta meinasi tulla myös fyysinen, kun Mourinho jatkui Ronaldon tylyttämistä.

– Hetken päästä Mourinho tuli ja oli raivoissaan portugalilaiselle kyseenalaistaen hänen vastuullisuuden ottelun aikana. Siitä tuli niin kiihkeää, että jos pelaajat eivät olisi tulleet väliin, olisi syntynyt tappelu.

Lue myös:

    Uusimmat