Raiskinen: Ooppera talousongelmissa

Kansallisopperasta äkkilähdön tehnyt pääjohtaja Juhani Raiskinen selittää eroaan laitoksen tulevilla talousongelmilla, taitamattomalla hallinnolla ja talon taiteellisten saavutusten aliarvioimisella. Raiskinen tiivisti eronsa hätähuudoksi oopperan puolesta. Hänen mielestään on kestämätöntä, että rahoitusongelmat uhkaavat johtaa irtisanomisiin ja lomautuksiin juuri kun oopperan toiminta on saatu normaaliksi.

Kansallisoopperan tulevat talousongelmat, taitamaton hallintokulttuuri sekä talon taiteellisten saavutusten aliarvioiminen nousivat keskeisiksi syiksi, jotka aiheuttivat Kansallisoopperan pääjohtajan Juhani Raiskisen irtisanoutumiseen alkuviikosta tehtävästään. Raiskinen tuli tänään julkisuuteen selittämään eronsa syitä. Itse hän luonnehti tekoaan hätähuudoksi oopperan puolesta.

Juuri kun toiminta on saatu normaaliksi niin rahoitusongelmien vuoksi on edessä alasajo. Kansallisoopperan budjetti kestää vuoden 2000, mutta seuraavan vuoden rahoitus on auki. Uhkana on lomautuksia ja irtisanomisia. Tämä ei koske muutamaa ihmistä, vaan puoltakymmentä henkilöä ja siitä eteenpäin, selvitti Raiskinen. Julkisuudessa esitetyn väitteen vastuun pakoilustaan hän torjui tiukasti. Päinvastoin, hallintoneuvoston kokouksessa otin esille kysymyksen vuoden 2001 budjetista. Nopeina lääkkeinä sain vastaukseksi juuri mainitsemani lomautukset ja irtisanomiset. Opetusministeriössä selvitetään parhaillaan Kansallisoopperan tulevien vuosien rahoitustarvetta sekä joidenkin henkilöstöryhmien lisäeläketurvan rahoittamista.

<?LL_ARTICLEIMG ID=5045 ALIGN=RIGHT>"Teurastajat" muualta


Raiskinen ei vanhan johtamiskulttuurin kasvattina lähde irtisanomisiin.Olen toiminut oopperanjohtajana 18 vuotta, mutta teurastajan kokemusta minulla ei ole, hän sanoi. Oopperaan tulollaan oleva uusi hallintokulttuuri sai myös Raiskiselta tuomion. Sen pyörittämiseen tarvitaan kovempia otteita, samanlaisia, jotka löytyvät liike-elämästä. Taidelaitoksen johtaminen toimii ainoastaan, jos välittää ihmisistä, pitää huoneensa oven avoimena. -Minusta ei ole sanomaan: painu helvettiin, hän täsmensi. Lyhyessä lehdistötilaisuudessa Raiskinen muistutti Kansallisoopperan taiteellisesti menestyksekkäästä syksystä. Takana on hieno kausi: loistavan menestyksen saanut Berliinin vierailu sekä viisi onnistunutta ensi-iltaa.

Korhosen valinta

Uuden pääjohtajan Erkki Korhosen valintaan Juhani Raiskinen ei osallistunut. Hän ei ota Korhosen persoonaan kantaa, koska ei tunne miestä. Sen sijaan hallituksen ja hallintoneuvoston valintamenettely ei saa kiitosta. Henkilökuntaa kuunneltiin ainoastaan sääntöjen puitteissa. Raiskisen mielestä tiukkoihin "paragrafeihin "pitäytyminen kuuluu hätätilanteeseen. Nyt työskentely oopperassa oli kuitenkin aivan normaalia. Kansallisoopperassa työskentelee fiksuja, sydämellisiä ja älykkäitä ihmisiä. Raiskisen mukaan hallintojohdon olisi ollut viisasta ennen päätöstä puhua heidän kanssaan. Hän oli haluton median toivomiin haastatteluihin. Kysymykseen palaako hän takaisin saatiin vastaus: palataan tähän joskus.

(MTV3-STT)

Kari Pyrhösen Seitsemän Uutisissa tulleesta jutusta selviää, miten hurjasti Kansallisoopperan seinien sisällä oikein kuohuu. (Kesto 1 58 )

Lue myös:

    Uusimmat