Raiskattuja käännytetty terveyskeskusten ovelta Helsingissä

Raiskauskriisikeskuksen mukaan raiskattuja naisia käännytetty perusteettomasti terveyskeskusten ovilta ainakin Helsingissä.

Raiskattuja naisia on raiskauskriisikeskus Tukinaisen mukaan käännytetty perusteettomasti terveyskeskusten ovilta viime aikoina ainakin Helsingissä. Lääketieteellistä tutkimusta hakemaan tulleita naisia on STT:n saamien tietojen mukaan kehotettu tekemään ensin rikosilmoitus ja hankkiutumaan tutkimuksiin poliisin kautta.

Tukinaisen psykologin Riitta Raijaksen mukaan kyse on eettisesti arveluttavista teoista, joissa raiskattu on jäänyt vaille oikeusturvaa ja hänelle kuuluvaa lääketieteellistä tukea. Samalla uhri on käytännössä pakotettu tekemään rikosilmoitus häneen kohdistuneesta teosta, vaikka raiskattu itse ei niin olisi päättänytkään.

- Soittoja tänne Tukinaiseen on tullut minulle ja muillekin puhelujen vastaanottajille naisilta, jotka ovat kertoneet tulleensa käännytetyiksi terveyskeskusten ovilta raiskauksen jälkeen. Tapauksia on ollut ainakin Helsingissä, mutta terveyskeskuksia, joissa näin on tehty, en osaa nimetä, Raijas sanoo.

Soitot lisääntyneet

Raijaksen mukaan tällaisten soittojen määrä on hänen näppituntumansa mukaan lisääntynyt, ja niitä on Tukinaisen tietoon tullut jo parin vuoden ajan. Raijas uskoo, että Helsingissä käännytyksiin ovat vaikuttaneet terveydenhuollon säästökuuri ja se, että pääkaupungissa raiskattuja tutkii pääasiassa Helsingin yliopiston alainen oikeuslääketieteen laitos.

-Terveyskeskukset ovat voineet käännyttää uhrin oveltaan siksi, että päivystyksessä on kiire ja kliiniset tutkimukset vievät aikaa. Uhri on voitu osoittaa tekemään rikosilmoitus poliisille, jotta hän pääsisi suoraan tutkimuksiin oikeuslääketieteelliselle asemalle. Ilman rikosilmoitusta ja poliisia sinne ei pääse, psykologi selventää.

Raiskauskriisikeskus perää ongelmaan ratkaisua uhrin eli raiskatun oikeusturvan suojaamiseksi. Raijas esittää, että terveyskeskuksen olisi otettava raiskauksen uhri vastaan ja suoritettava hänelle perusteellinen, ohjeiden mukaan tehty lääketieteellinen tutkinta näytteineen. Jos näin on jäänyt tekemättä, on se Raijaksen mukaan uhrien oikeuksien kannalta ongelmallista.

- On edelleen tärkeää, että uhri menisi poliisille tekemään raiskauksesta rikosilmoituksen. Olisi myös tärkeää, että tapauksissa, joissa järkyttynyt uhri ei uskalla sitä tehdä, hän saisi siinäkin tapauksessa asiallisen lääketieteellisen tutkimuksen - teki hän sitten rikosilmoituksen tapahtuneesta myöhemmin tai ei koskaan, Raijas huomauttaa.

Perinteisesti poliisin kautta

Helsingin terveysvirastossa Tukinaisen tiedot raiskattujen käännyttämisestä helsinkiläisterveyskeskusten ovilta otettiin yllättyneenä vastaan. Terveysviraston ylilääkäri Jukka Pellinen sanoo STT:lle, ettei hänen korviinsa tapauksia ole kantautunut.

- Uskon, että kyse on yksittäistapauksista, joskin sellaisenaan huolestuttavista. Meillä terveyskeskuksissa on ohjeet, joiden mukaan toimitaan, kun raiskauksen uhri tulee hakemaan apua. Lähtökohtana on, että uhria autetaan, Pellinen painottaa.

Pellisen käsityksen mukaan raiskattujen käännytykset "ovat voineet olla mahdollisia". Hallintoylilääkäri kuitenkin sanoo, että raiskatulla on ainakin oltava pääsy asianmukaiseen ensiarvioon ja lääketieteelliseen apuun. Aina raiskattu ei välttämättä saa terveyskeskuksesta sitä, mitä hän itse haluaa.

- Näytteiden otto riippuu siitä, mitä näytteitä tarvitaan. Käsitykseni on, että spermanäytteen otto on terveysasemilla harvinaista. Sen sijaan monesti otetaan mm. kuitunäytteitä. Luulisin, että tämä liittyy siihen, että Helsingissä perusteellisempiin tutkimuksiin on menty perinteisesti oikeuslääketieteelliselle asemalle poliisin kautta.

Pellisen mukaan Helsingin terveysvirasto ryhtyy selvityksiin, jos vastaavia tapauksia alkaa tihkua tietoon enemmänkin.

-Jos toimintatavoissa on epäselvyyksiä, ohjeistetaan joko lisää ja tarkemmin tai sitten muistutetaan henkilökuntaa olemassa olevista ohjeista, Pellinen sanoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat