Raision tulos parani 15 prosenttia

Raisio-yhtymän tulos rahoituserien jälkeen parani tammi-elokuussa 192 miljoonaan markkaan edellisvuoden 166 miljoonasta. Yhtymän liikevaihto kasvoi osavuosikatsauksen mukaan kolme prosenttia vajaaseen 3,4 miljardiin markkaan. Raision tulos oli odotuksia heikompi, sillä Reutersin haastattelemat analyytikot olivat arvioineet tulokseksi keskimäärin 218 miljoonaa markkaa.

Raision mukaan tulosparannuksen toi Benecol-liiketoiminta, joka edistyi suunnitelmien mukaisesti kaikilla osa-alueillaan. Raision yhteistyökumppani McNeil on ensi vuoden alussa tuomassa Yhdysvaltojen markkinoille sarjan Benecol-tuotteita. Samanaikaisesti on jatkettu valmisteluja markkinoinnin aloittamiseksi Euroopassa. Raision mukaan Benecol nähtäneen Euroopan vähittäiskaupoissa ensi vuoden alkupuoliskolla.

Raision margariiniteollisuuden kannattavuus ei vastannut odotuksia, ja tulos jäi tappiolliseksi vuoden toisella kolmanneksella. Markkinahäiriöt Venäjän-kaupassa ja viennin keskeytyminen sinne aiheuttivat yhtiön mukaan suuria ongelmia, minkä vuoksi tehtaiden tuotantoa jouduttiin supistamaan.

Raisio arvioi koko vuoden tuloksensa nousevan huomattavasti viime vuodesta, jolloin yhtiö näytti 208,5 miljoonan markan tuloksen. Kiitos tästä kuuluu Benecol-toiminnalle, jossa syntyy loppuvuonna tuottoja sekä yhteistyösopimuksen pohjalta että kasvistanoliesterin myynnistä. Varsinaisia myyntituottoja tulee kuitenkin vasta ensi vuodesta alkaen.
(STT-Reuters) Margariiniteollisuuden tuloksen Raisio arvioi jäävän koko tänä vuonna olennaisesti viimevuotista heikommaksi Venäjän tilanteen vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat