Räikkönen nautti taas ajamisesta: ”Lopuksi harmitti, mutta pääsin jostain syystä kolmanneksi”

Kimi Räikkönen oli sen verran tyytyväinen Ferrarinsa toimintaan, ettei häntä juuri haitannut nousta palkintopallille lopulta tuomaripäätöksen turvin.

Viidennestä lähtöruudusta startannut Räikkönen ohitti kisan aikana Valtteri Bottaksen, mutta joutui viimeisellä kierroksella taipumaan Red Bullin Max Verstappenille.

Kisan tuomaristo kuitenkin näki hollantilaisen ohittaneen viimeisellä kierroksella kokonaan radan ulkopuolelta, joten viiden sekunnin aikasakko nosti Räikkösen takaisin kolmospallille.

– Ihan hyvä lopputulos siihen nähden, mistä lähdettiin. Lopuksi aika paljon harmitti, mutta sitten jostain syystä pääsin takaisin kolmannella paikalle, Räikkönen totesi lehdistötilaisuuden suomenkielisessä osiossaan.

– Auto toimi hyvin koko kisan, mutta aika paljon vain lopussa jouduttiin säästämään bensaa ja sen takia hidastamaan, mutta muuten ei ollut oikeastaan mitään ongelmia.

– Oli hauska ajaa kilpaa, koska auto oli sen verran hyvä tänään, mutta aina sitä olisi voinut vähän paremmin mennä lopuksi, mutta tiimille ihan hyvä suoritus, hän jatkoi.

Kisan voittoon ajoi Mercedeksen Lewis Hamilton, joka johtaa MM-sarjaa jo 66 pisteen erolla toisena maaliin tulleeseen Ferrarin Sebastian Vetteliin.

Lue myös:

    Uusimmat