Rahtilaivassa riehui raju palo Kotkan satamassa

Ruotsalaisen rahtilaivan keittiössä on syttynyt iltapäivällä uhkaava tulipalo Hietasen satamassa Kotkassa. M/S Vikinglandin henkilökunta aloitti alkusammutuksen, eikä palo ehtinyt levitä keittiön ulkopuolelle.

Kaakkois-Suomen pelastuslaitos sai tiedon palosta puoli kahden aikoihin. Puolta tuntia myöhemmin tuli oli sammutettu.

Palomestari Matti Revon mukaan palo sai alkunsa rasvakattilasta. Keittiö kärsi pahat vahingot, ja savua levisi myös muualle laivaan. Aluksella on pituutta 190 metriä.

- Rasvakattilapaloon suhtautuu hieman eri tavalla, kun sellainen syttyy rahtilaivassa. Laiva on aina laiva. Onneksi pääsimme nyt näin vähällä, kertoo Repo.

Revon mukaan aluksessa oli paikalla yli 20 miehistön jäsentä. Kukaan ei loukkaantunut.

- Miehistö toimi suunnitelmien mukaan.

Pelastuslaitos tuuletti aluksen, ja miehistö jäi huolehtimaan palon jälkivartioinnista.

M/S Vikingland on rakennettu 1979 Japanissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat