Rahoituspalvelujen etämyynnin ehdot yhä avoinna

Euroopan union maat hakevat yhä yksimielisyyttä rahoituspalvelujen kuten lainojen etämyynnin ehtoihin. Kuluttajaministerit päättivät maanantaina jatkaa sovun etsintää joulukuun kokouksessa.

Saksan markkoja

Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi uskoo, että etämyynnistä on mahdollista sopia. Rahoituksen etämyynti tarkoittaa esimerkiksi internetin kautta hankittua asuntolainaa tai puhelimen välityksellä toisesta maasta myytäviä vakuutuksia. Verkkokauppaa käydään Suomessa toistaiseksi vähän, mutta asiasta sopimisella ennakoidaan verkkokaupan kilpailun kasvua yhteisen valuutan euron myötä. Jäsenmaat ovat pitkälti yhtä mieltä siitä, että verkkokaupan edelletyksiä on parannettava ja tulevia ongelmia ennakoitava.

Brysselissä koolla olleet kuluttajaministerit pohtivat ennen muuta sitä, pitäisikö asiasta sopia minimitasolla vai laajasti. Minimitaso jättäisi paljon sijaa kansalliselle lainsäädännölle, mutta laaja sopiminen pakottaisi jäsenmaat yhteen muottiin. Monien joukossa Suomi on kannattanut minimilainsäädäntöä, koska kansallinen lainsäädäntö on useissa maissa esitetty direktiiviä vaativampi.

Suomessa etäkauppaa säätelee mm. luottolaitosten toiminnasta annettu laki, arvopaperimarkkina-, sijoitusrahasto- ja vakuutussopimuslait. Ministeri Sasi kertoi, että puheenjohtajan viimeisen välitysesityksen mukaan muuten toteutettaisiin yhtenäinen standardi, mutta tiedonantovelvollisuuden osalta minimisäätely. Velvollisuus koskee kuluttajan oikeutta saada mm. perustietoja myyjästä, palvelusta ja tarjouksen ehdoista sekä sopimukseen liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista.

Sasin mukaan ratkaisu voisi löytyä siitä, että puheenjohtajan ehdotus hyväksytään, mutta tiedonantoa koskeva velvollisuus harmonisoitaisiin vuosien kuluessa. EU:n komission kesällä antaman ehdotuksen toinen keskeinen kohta koskee kuluttajan oikeutta peruuttaa etäsopimus 14 päivässä. Peruuttamisoikeus ei kuitenkaan koskisi esimerkiksi alle kuukauden vakuutussopimuksia tai rahoitusta, jonka hinta on sidottu rahamarkkinoiden kurssikehitykseen. Kuluttajaministerit pohtivat etäkauppaa seuraavaksi 7. joulukuuta. Sitä ennen asiasta neuvotellaan coreperissa eli jäsenvaltioiden pysyvien edustajien kesken.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat