Rahoitusmarkkinavero kuumentaa keskustelua - OP-Pohjola uhkaa lähteä maasta

EU:n talouskomissaarin Olli Rehnin (kesk.) mukaan jokaisen jäsenmaan päätös rahoitusmarkkinaverosta on merkittävä.

Rehnin mukaan on tärkeää, että mahdollisimman moni maa ottaa veron käyttöön, koska sillä on vaikutusta yritysten kilpailukykyyn. Vihreiden valtuuskunnassa Hämeenlinnassa vieraillut komissaari sanoo ymmärtävänsä huolen, joka liittyy veron epätasaiseen käyttöönottoon.

OP-Pohjolan pääjohtaja Reijo Karhinen varoitti tänään Helsingin Sanomissa suorin sanoin, että yhtiö harkitsee toimintojen siirtämistä Ruotsiin tai Viroon, jos Suomi ottaa rahoitusmarkkinaveron käyttöön.

Rahoitusmarkkinavero on yksi osa eurokriisin ratkaisuohjelmaa. Saksa ja Ranska pyysivät perjantaina EU-mailta ja EU-komissiolta tukea verolle, joka tähtää esimerkiksi osakekaupan rokottamiseen.

Rehnin mukaan pallo rahoitusmarkkinaveron toteutumisesta on nyt jokaisella jäsenmaalla.

– Esitys on toimiva malli, joka edellyttäisi sitä, että laaja joukko jäsenmaita, mielellään koko unioni voisi toteuttaa sen.

Kokoomus tyrmää, SDP liputtaa

Suomessa kokoomus suhtautuu veroon torjuvasti, kun taas SDP on liputtanut sen puolesta.

Verojaoston puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok.) sanoi eilen, että Suomi ei voi luopua kilpailukyvystään Itämeren työmarkkinoilla.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoi eilen MTV3:lle, että Suomen tulisi olla eturintamassa kehittämässä EU:n rahoitusmarkkinaveroa.

Suomi joutunee päättämään oman kantansa kiisteltyyn, sijoittajilta perittävään veroon ensi viikolla.

– Todennäköisesti rahoitusmarkkinavero nousee seuraavassa Euroopan valtiovarainministereiden kokouksessa, joka on puolentoista viikon päästä ja olisi hyvä, että Suomella olisi olemassa kanta, että voimmeko olla niiden maiden joukossa, jotka lähtevät tätä veroa kehittämään

Helsingin Sanomien mukaan EU:n komissio on valmis etenemään nopeasti. Tämä edellyttää yhdeksän maan osallistumista veron kehittämiseen.

Vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön mukaan myös vihreät kannattaa rahoitusmarkkinaveroa voimakkaasti.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat