Rahoitusalan lakolta vältyttiin

Rahoitusalaa keskiviikkona uhannut lakko on peruuntunut, kun työehtosopimuskiistan osapuolet ilmoittivat tänään illalla hyväksyneensä valtakunnansovittelija Esa Longan esityksen uudeksi työehtosopimukseksi. Myös koko alaa koskeva ylityökielto on päättynyt.

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne arvioi sopimusta ”siedettäväksi”.

– Tällä kierroksella saavutimme lähestulkoon tavoitteemme. Erityisen tyytyväisiä olemme liittojenväliseen työryhmään, jonka tehtävänä on selvittää henkilökohtaisen kokonaispalkan kehittymistä koskevaa mallia.

Finanssialan keskusliiton työmarkkinajohtokunnan puheenjohtaja Pasi Kämäri sanoi, että työnantajapuoli tuli sopimuksessa paljon vastaan.

– Olemme vastuullinen toimija. Me halusimme säilyttää yhteiskuntarauhan, Kämäri sanoi.

Kahden vuoden sopimus

Ratkaisu on kahdeksi vuodeksi eteenpäin. Sopimuskausi alkaa 1. marraskuuta ja päättyy 30. marraskuuta 2013.

Marraskuussa kaikille maksettava yleiskorotus nostaa palkkoja 2,4 prosenttia. Myös vähimmäispalkat nousevat 2,4 prosenttia.

Ensi vuoden joulukuussa yleiskorotus on 0,3 prosenttia ja vähimmäispalkat nousevat 1,9 prosenttia. Palkkakeskusteluihin on varattu 1,6 prosentin erä.

Tammikuussa 2012 pankkitilille kolahtaa myös ylimääräinen 150 euron kertapotti, jos työsuhde on jatkunut tauotta vuoden 2011 lokakuusta. Osa-aikaisille työntekijöille kertaerä lasketaan erikseen.

Rahoitusalan työehtosopimuksesta on neuvoteltu syyskuun alusta lähtien. Kaikkiaan alalla väännettiin yli 23 000 palkansaajan työehtosopimuksista.

Katso Vesa Kallionpään juttu (Kymmenen uutiset 22.11.2011)

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat