Mainos

Rahastosijoittamisen kasvu hiipui

Rahastosijoittaminen jatkoi kasvuaan myös lokakuussa. Kasvuvauhti kuitenkin hiipui selvästi kuluvan vuoden aiempiin kuukausiin verrattuna. Helsingin pörssin tuoreen rahastoraportin mukaan Suomeen rekisteröityihin rahastoihin tehtiin lokakuussa nettomerkintöjä 187 miljoonalla markalla. Summa on pienin kuukausittainen lisäys kuluvana vuonna.

Osakekurssien nousun myötä rahastopääomien arvo kasvoi lokakuussa 706 miljoonalla 26,2 miljardiin markkaan. Vuoden alusta rahastojen markkina-arvo on kasvanut 7,6 miljardia markkaa eli 41 prosenttia. Myös rahasto-osuuksien omistajien lukumäärä on kuluvan vuoden aikana kasvanut 101154 omistajalla. Kasvu oli 109 prosenttia. Lokakuun lopussa omistajien lukumäärä oli yhteensä 193 703.

Lokakuussa rahastot saivat uusia omistajia yhteensä 5 940. Näistä 2 635 osti osakerahastojen, 1 518 yhdistelmärahastojen ja 1 872 pitkän koron rahastojen osuuksia.

Suurimmat nettomerkinnät tehtiin lokakuun aikana pitkän ja lyhyen koron rahastoihin sekä osakerahastoihin. Korkorahastoihin nettomerkinnöistä kertyi 207,3 miljoonaa ja osakerahastoihin 57,2 miljoonaa markkaa. Yhdistelmärahastoissa, vipurahastoissa ja keskipitkän koron rahastoissa merkinnät laskivat.
(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.