Rahastosijoittaminen vähäistä Suomessa

Rahastosijoittaminen kasvaa nopeasti, mutta on edelleen Suomessa vähäistä verrattuna muihin Euroopan maihin. Yhdysvalloissa rahastot ovat kasvaneet jo sellaisiin mittoihin, että koko pörssi heiluu niiden liikkeiden mukaan.

Suomi on edelleen pankkitalletusten maa, mutta rahastoihin sijoittaminen kasvaa nopeasti samalla kun pankkitileiltä katoavat menneiden aikojen edut.

Leijona Rahastoyhtiön toimitusjohtajan Susanna Miekk-ojan mukaan taustalla on se, että Suomessa on ollut talletussuoja, erittäin korkeat korot ja myöskin verottomuus.
- Nyt kun nämä poistuvat ja tilanne harmonisoituu Euroopassa, uskon että Suomessakin rahastot kasvavat. Taustalla ennen kaikkea eläkesäästäminen vanhuuden varalle, toteaa Miekk-oja.

Heinäkuun loppuun mennessä suomalaisiin rahastoihin oli kertynyt 16 miljardia markkaa ja kasvuodotukset ovat hurjat. Suomessa rahastoja ovat kartuttaneet enimmäkseen yritykset, kotitalouksien säästöistä niissä on vasta reilu prosentti. USA:ssa rahastot ovat nielleet yli kolmanneksen kotitalouksien varoista, ja rahastot ovat kasvaneet pelottavan suuriksi.

Kun kotitalouksien laumat alkavat samaan aikaan ottaa rahojaan ulos, rahastojen on pakko äkkiä myydä suuria määriä arvopapereita. Tämä ilmiö on selittää osaltaan New Yorkin pörssin viimeaikaisia sukelluspäiviä. Suomalaisten rahastoista ei vielä ole pörssipaniikin aiheuttajiksi.
(MTV3/Teijo Valtanen)


Lue myös:

    Uusimmat