Rahapula jarruttaa Venäjän kemiallisten aseiden tuhoamista

Venäjän turvallisuusneuvoston mukaan talousvaikeudet ovat suurin syy siihen, ettei maa pysty noudattamaan kemiallisten aseiden hävittämisestä sovittua aikataulua. Venäjän puolustusvoimilla on varastoissaan maailman suurin määrä kemiallisia aseita.

Kemiallisia aseita tuhotaan

Venäjällä on varastoissaan kemiallisia aseita yhteensä noin 40 000 tonnia. Vuonna 1997 Venäjä ratifioi sopimuksen, jonka mukaan se lupaa hävittää koko kemiallisten aseiden arsenaalinsa huhtikuuhun 2007 mennessä.

Viime vuonna Venäjä epäonnistui sopimuksen ensimmäisen vaiheen toimeenpanossa. Sen piti tuhota yksi prosentti, eli 400 tonnia aseita toukokuuhun mennessä. Rahapulan takia kaksi aseiden hävittämiseen suunniteltua tehdasta jäivät kuitenkin valmistumatta. Seuraava määräaika sopimuksessa on ensi vuoden huhtikuu, johon mennessä Venäjän pitäisi olla hävittänyt 20 prosenttia kemiallisista aseistaan.

Venäjän turvallisuusneuvosto perusti eilisessä istunnossaan hallituksen komission valvomaan kemiallisten aseiden hävittämistä. Komission puheenjohtajaksi nimitettiin entinen pääministeri Sergei Kirijenko.

Armeijan laskelmien mukaan Venäjän kemiallisten aseiden tuhoaminen tulee maksamaan noin kuusi miljardia euroa eli noin 36 miljardia markkaa. Tänä vuonna tarkoitukseen on kuitenkin budjetoitu vain 114 miljoonaa euroa. Suomi on useiden muiden maiden tavoin mukana tukemassa Venäjän kemiallisten aseiden hävittämisohjelmaa.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat