Rahapelien voittotositteita epäillään käytetyn rahanpesuun

Keskusrikospoliisissa on valmistumassa esitutkinta, jossa veikkaus- ja ravipelien voittotositteita epäillään käytetyn rahanpesuun.

Epäiltynä on keskisuomalainen aviopari, joka on selittänyt viranomaisille omaisuutensa lisääntymistä useilla veikkaus- ja totovoitoilla. Noin vuosi sitten KRP siirsi syyteharkintaan vastaavantyyppisen tapauksen, jossa myös epäiltiin voittotositteiden hyväksikäyttöä varallisuuden alkuperän häivyttämisessä. Juttujen tutkinnassa on saatu viitteitä siitä, että tositteita käytettäisiin laajemminkin rahanpesuun.

Nyt esitutkinnassa olevassa tapauksessa on epäiltynä keskisuomalainen yrittäjä, jonka epäillään laillisen yritystoiminnan ohessa harjoittaneen harmaata urakointia ja jättäneen ilmoittamatta verottajalle siitä saadut varat. Miehellä oli velkoja ulosotossa. Esitutkinta kohdistuu vuosiin 1999-2002.

Poliisin laskelmien mukaan harmaasta urakoinnista saadut varat ovat kulujenkin jälkeen noin 180 000 euroa. Miehen epäillään siirtäneen ne vaimonsa nimiin. Vaimon nimiin rakennettiin Jyväskylän lähettyville vuonna 2001 omakotitalo, jonka pelkät rakennustarvikekustannukset olivat noin 200 000 euroa. Verottajalle pariskunta ilmoitti kustannukset katetun paitsi pankkilainalla ja pienehköillä lahjoituksilla, myös lukuisilla, yhteensä noin 85 000 euron voitoilla eri rahapeleistä. Rahapelivoitot ajoittuvat vuosille 1999-2002.

Esitutkinnan perusteella on syytä epäillä, että verottajalle esitetyt voittopelitositteet eivät ole totuuden mukaisia. Lunastamattomia voittopelitositteita epäillään ostetun kolmelta eri henkilöltä pääosin ylihintaan, jonka jälkeen tositteiden oikeuttamat pelivoitot on siirretty vaimon tilille. On epäiltävissä, että näin on pyritty pesemään harmaan talouden urakoinnilla saadun varallisuuden alkuperää.

Lisäksi talon rakentamista selvitettiin viranomaisille olemattomilla, noin 30 000 euron lainoilla lahtelaiselta ulosottovelalliselta.

Verottaja teki vuosina 2003 - 2004 yrittäjään ja hänen vaimoonsa kohdistuneen verotarkastuksen, ja tuolloin esillä oli myös omakotitalon rahoitus. Vaimo toimitti tositteet pelivoitoista ja selvityksen lainoista verotarkastukseen, jossa ne hyväksyttiin. Tästä huolimatta verottaja päätyi vaimon osalta laskelmaan, jonka mukaan selvittämätöntä omaisuuden lisäystä jäi vielä runsaat 60 000 euroa. Vaimolla oli itsellään vain ansiotulo.

Pelitositteiden kauppaan ei pidä lähteä mukaan

Pelitositteiden käytössä on tarkoituksena häivyttää laittomin keinoin hankitun varallisuuden alkuperä väittämällä, että se on ostettu pelivoitoista saaduilla rahoilla. Rikolliset ostavat pelaajilta voiton sisältäviä pelitositteita ennen kuin nämä ehtivät lunastaa voittonsa. Voitot he siirtävät omalle tililleen niin, että siirrosta jää tosite. Voittotositteista maksetaan jonkin verran ylihintaa, minkä vuoksi voittajat ovat olleet valmiita myymään tositteensa.

Esitutkinnan aikana on tehty yhteistyötä Veikkaus Oy:n kanssa. Veikkaus Oy:n julkisuudessa esille tuoma pelaajien rekisteröiminen lopettaisi käytännössä edellä kuvatuin tavoin tapahtuvan rahanpesun.

Poliisi varoittaa lähtemästä mukaan kuvatunlaisiin järjestelyihin tai edes avustamasta niiden toteuttamisessa. Viranomaisyhteistyön ja esitutkinnan kautta on mahdollista näyttää keinotekoisten järjestelyiden todellinen luonne.

Tutkinnan yhteydessä selvisi muita rikoksia

Jutun tutkinnan yhteydessä kävi ilmi, että yrittäjälle voittopelitositteita välittänyttä lahtelaismiestä on syytä epäillä myös laajamittaisesta varastetun tavaran kaupasta sekä ammattimaisesta varastetun tavaran kätkemisestä vuosina 1998 - 2007. Henkilö oli kaupannut tavaroita mm. Internetin huutokauppasivustolla.

Samalla paljastui toinen laaja kätkemisrikossarja Orimattilassa, jossa toisen epäillyn henkilön teot ajoittuvat samalle ajalle. Myös häntä epäillään ammattimaisesta varastetun tavaran kätkemisestä. Varastettua tavaraa on päätynyt poliisin haltuun varovaisestikin arvioiden useiden kymmenien tuhansien eurojen arvosta. Suurin osa tavaroista on tunnistettu ja palautettu oikeille omistajilleen. Kätkemisrikoksia ja niihin liittyviä alkurikoksia on tutkinut kunkin alueen paikallispoliisi.

Koko juttukokonaisuudessa on tehty lukuisa määrä kotietsintöjä ja takavarikkoja. Epäillyn rikoskokonaisuuden takia on otettu kiinni yhteensä kymmenen henkilöä, joista vangittuina on ollut neljä. Kaikki vangitut on sittemmin vapautettu odottamaan asian jatkokäsittelyä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat