Rahanpesuepäilyjä runsaasti tutkintaan

Rahanpesuepäilyt päätyvät yhä useammin esitutkintaan. Joka toisessa KRP:lle ilmoitetussa epäilyssä on osallisena ulkomaalainen henkilö tai yritys.

Keskusrikospoliisille epäilyttävistä liiketoimista tehtyjen ilmoitusten määrä on pysynyt ennallaan, mutta tutkinta on tehostunut. Tämä näkyy esitutkintaan siirrettyjen tapausten ja liiketoimen keskeyttämismääräysten lisääntymisenä.

Selvittelykeskus siirsi viime vuonna esitutkintaan 288 ilmoitusta, kun määrä vuotta aiemmin oli 114 tapausta. Esitutkintaan siirretyt tapaukset liittyivät useimmiten talous- ja huumausainerikoksiin.

Kokonaisuudessaan yksikön toiminnan kautta saatiin viime vuonna viranomaisten haltuun rikoshyötyä noin 1, 6 milj. euron arvosta. Vuonna 2002 vastaava luku oli noin 500 000 euroa.

Terrorismin rahoituksesta ei viitteitä

Rahanpesuilmoituksissa on yhä useammin kansainvälisiä kytkentöjä. Yli puolessa ilmoitetuista tapauksista oli yhtenä osapuolena ulkomaalainen henkilö tai yritys. Suomalaisten jälkeen oli osapuolina eniten naapurimaiden Venäjän, Viron ja Ruotsin kansalaisia tai näihin maihin rekisteröityjä yrityksiä.

Viime vuonna ilmoituksia tehtiin yhteensä 2700. Näistä noin 500 oli ilmoituksia epäillystä terrorismin rahoittamisesta. Toistaiseksi selvittelykeskus ei ole löytänyt todisteita terrorismin rahoittamisesta. Terrorismin rahoittaminen kriminalisoitiin Suomessa vuonna 2002 ja kesäkuussa 2003 laajennettiin rahanpesulain soveltamisala kattamaan myös terrorismin rahoittamisen estäminen ja selvittäminen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat