Rahan puute uhkaa teattereiden tulevaisuutta

Teatteriliiton pari vuotta sitten Suomen teatteriksi valitsemaa Kajaanin kaupunginteatteria uhkaavat rankat toiminnan supistukset. Kajaanin tilanne saattaa olla vasta alkusoittoa isolle murrokselle, joka on Suomen teatteriverkon edessä.

Kylmät tuulet ovat puhaltaneet viime päivinä Kajaanin teatterin yllä. Sulkemisestakin on puhuttu, nyt kaavaillaan henkilökunnan supistamista puoleen neljän vuoden aikana ja alueteatteritoiminnan supistamista..

- Minä itse en lähde vielä siitä, että tästä teatterista amputoidaan kolme raajaa ja yksi jätetään jäljelle, toteaa teatterin johtaja Ilkka Laasonen.

Kajaanin tapahtumat saattavat olla alkusoittoa Suomen teatteriverkon laajemmalle murrokselle, joka on uhkana kuntien talouden tiukentuessa.

-Tälläiset osa-alueet kuten kulttuuri, jotka eivät ole lakisääteisiä peruspalveluja, ovat helposti jauhautumassa tässä murroksessa ihan olemattomiin, Laasonen suree.

Nyt teatteriliitto vaatii kattavaa kulttuuripoliittista näkemystä teattereiden tulevaisuudesta ja rahoituksesta. Jo tällä hetkellä monet muutkin kuin Kajaanin teatteri ovat kestämättömässä tilanteessa. Kunnilla rahaa ei ole ja valtio ei anna, jos kunnat eivät itse satsaa.

Myös Kajaanissa tiedetään, että teateriverkko on 10 vuoden kuluttua muuta kuin nyt. Mutta muutoksessa halutaan olla mukana:

- Tarvittaisiin yhteistä neuvonpitoa. Toivoisin, että siinä olisi mukana myös teatterit, teatterintekijät, työntekijät jne., Laasonen toteaa.

Kajaanin kaupunginteatterin kohtalosta päättää joulukuun 13. päivänä kokoontuva kaupunginvaltuusto.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 28.11.2004)

Lue myös:

    Uusimmat