Rahamarkkinarahastot ohittivat osakerahastot

Osakerahastojen arvo on ensimmäisellä vuosineljänneksellä kohonnut 17,5 miljardiin euroon, kun rahamarkkinarahastot kohosivat 18,3 miljardiin.

Rahamarkkinarahastoihin tehtyjen sijoitusten arvo on ohittanut osakerahastot ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Rahamarkkinarahastojen arvo nousi Tilastokeskuksen mukaan maaliskuun lopussa 18,3 miljardiin euroon. Osakerahastojen arvo kohosi samaan aikaan 17,5 miljardiin euroon.

Sijoitusrahastojen arvo kasvoi tammi-maaliskuussa 26 prosenttia vuotta aiemmasta ja nousi tänään julkistettujen tietojen mukaan 65,0 miljardiin euroon. Viime vuoden lopusta rahastosijoitukset kasvoivat 6 prosenttia.

Kotitalouksien suomalaisten rahastosijoitusten arvo nousi vuoden alussa 16,2 miljardiin euroon. Toiseksi suurin omistajaryhmä oli vakuutuslaitokset, joiden sijoitusrahasto-osuuksien arvo nousi 12,6 miljardiin euroon. Ulkomaisessa omistuksessa olevien rahasto-osuuksien arvo nousi 8,7 miljardiin euroon.

Sijoitusrahastojen arvopaperisijoituksista 37 prosenttia eli vajaat 24 miljardia euroa oli maaliskuun lopussa sijoitettuna joukkovelkakirjoihin. Osakesijoitusten arvo oli vajaat 20 miljardia euroa ja sijoitusrahasto-osuuksien runsaat 12 miljardia euroa. Arvopaperisijoituksista 68 prosenttia oli ulkomaisten toimijoiden liikkeeseen laskemia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat