Rahaa huonekalualan koulutukseen

Etelä-Pohjanmaan TE-keskus on myöntänyt runsaat 1,14 miljoonaa markkaa tälle vuodelle huonekaluteollisuuden avainhenkilöiden koulutukseen. Koulutus tapahtuu Seinäjoen ammattikorkeakoulun Jurvan käsi- ja pienteollisuusalan yksikössä.

Rahoituksesta vajaa puolet tulee Euroopan sosiaalirahastosta. TE-keskus on varautunut rahoittamaan hanketta myös vuosina 2002-2003 yli puolellatoista miljoonalla markalla. Tavoitteena on kouluttaa 20 nuoren yritysjohtajan joukko huonekaluteollisuuden kehityksen avainhenkilöiksi. Koulutukseen osallistuu yritysjohtajien lisäksi myös muuta henkilökuntaa, yhteensä noin 200 henkilöä.

Esityksen koulutuksen järjestämisestä on tehnyt 25 huonekalualan kärkiyrityksen perustama Pohjanmaan Huonekaluteollisuuden Kehittämiskeskus Oy.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat