Radionkuuntelu väheni hiukan

Radio tavoittaa edelleen lähes kaikki suomalaiset viikoittain.

Radion kuuntelu väheni Suomessa viime vuonna hieman. Kansallisen radiotutkimuksen mukaan suomalainen kuunteli radiota päivittäin keskimäärin 3 tuntia ja 22 minuuttia.

Radio tavoittaa edelleen lähes kaikki suomalaiset. Radiota kuuntelee päivittäin

80 prosenttia ja viikon aikana 97 prosenttia kaikista suomalaisista.

Suomalaiset kuuntelivat radiota edellisvuosien tyyliin. Radion kuuntelu oli myös varsin tasaista läpi vuoden kuukaudesta toiseen. Alhaisimmillaan radion päivittäinen kuunteluaika oli viime vuonna keksimäärin 3 tuntia 14 minuuttia ja korkeimmillaan 3 tuntia 31 minuuttia.

Kuunnelluin kanava oli YLE Radio Suomi, jonka osuus kokonaiskuunteluajasta oli 34 prosenttia. Viikon aikana se tavoitti 2 miljoonaa kuuntelijaa. Kaupallinen kanava Radio Nova oli seuraavaksi kuunnelluin kanava 13 prosentin osuudella. Se tavoitti viikon aikana 1,7 miljoonaa kuuntelijaa.

YleX, YLE Radio 1, KissFM ja Iskelmä olivat seuraavat tasavahvat kanavat. Niistä kukin tavoitti viikon aikana noin miljoona kuuntelijaa.

Yhteenvetotulokset perustuvat yli 18 000 kuuntelupäiväkirjan otokseen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat