Radiomainonnassa ennätysvuosi

Radiomainontaan käytettiin viime vuonna 44 miljoonaa euroa. Suomen Radioiden liiton kokoamien tietojen mukaan se on toimialan kaikkien aikojen suurin lukema.

Radiomainonta lisääntyi edellisvuodesta 10 prosenttia. Käänne oli selvä, sillä vuonna 2001 vastaava vertailuluku jäi hiukan miinukselle.

Liiton julkaisemien tietojen mukaan mainonnan painopiste on siirtynyt eri puolilla Suomea radioita omistaville ketjuille. Myös merkkimainonta on lisääntynyt. Lisäyksestä huolimatta radiomainonnan markkinaosuus jäi edelleen hieman päälle 4 prosenttiin. Tavoitteena on päästä 6 prosenttiin vuonna 2006.

Viime vuonna osuus lisääntyi 0,5 prosenttiyksiköllä. Tulevina vuosina olisi siis päästävä samaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat