Raakaöljyn hinta syöksyy - Miksi alennus ei näy suomalaisella bensapumpulla?

Raakaöljyn hinta on nyt alimmillaan neljään vuoteen. Kun kesällä raakaöljyn hinta barrelilta oli reilut 100 dollaria, maksaa sama määrä nyt noin 85 dollaria.

Vaikka raakaöljy on nyt halpaa, ei se juurikaan näy tai tule näkymään suomalaisilla bensapumpuilla. Syitä on kolme:

– Ensinnäkin tässä voi käydä niin, että jos öljynviejämaiden yhteistyöorganisaatio OPEC saa rivinsä suoriksi marraskuussa ja se päättää pienentää kiintiöitä, lähtee öljyn hinta taas kipuamaan hiljalleen kohti satasta barrellilta, sanoo Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju MTV Uutislivessä.

Toinen merkittävä tekijä Kangasharjun mukaan on se, että Suomessa bensan hinnasta noin kaksi kolmasosaa on veroja.

– Se ei jousta tässä tilanteessa, vaikka raakaöljyn hinta joustaisikin.

Kolmanneksi on otettava huomioon euron arvon heikkeneminen.

– Öljykauppaa tehdään dollareissa, eikä hinnan heikkeneminen näy meillä niin paljon kuin se näkyy dollareissa.

Raakaöljyn hinta on alhaalla, koska tarjontaa on liikaa. Se taas johtuu siitä, että kysyntä on pienentynyt.

Tilanteeseen vaikuttaa myös se, että raakaöljyn suurtuottaja Saudi-Arabia ei ole reagoinut tilanteeseen odotettuun tapaan.

– Kun tarjontaa on paljon, Saudi-Arabia on yleensä pienentänyt tuotantoaan ja toiminut tasa-painottajana öljyn hinnassa. Silloin öljyn hinta on aina pysynyt vähän yli sadassa dollarissa.

Saudi-Arabian reagoimattomuuteen on kangasharjun mukaan useita teorioita.

– Ensimmäinen on salalliittoteoria, joka tarkoittaa sitä, että nyt yritettäisiin tehdä niin kuin tehtin Neuvostoliitolle 80-luvulla. Silloinkin toisen öljykriisin jälkeen Saudi-Arabia lisäsi öljyn tuotantoaan ja öljyn hinta saatiin laskemaan. Väitetään, että se oli yksi tekijä, miksi Neuvostoliitto ajautui konkurssiin ja hajosi. Nyt yritetään vähän samaa asiaa sekä Venäjän että Iranin suuntaan, yrittämällä saada pakotteisiin enemmän purevuutta sillä tavalla, että ajetaan hintaa alas.

Saudi-Arabian haluttomuutta oman tuotannon pienentämiseen saattaa selittää Kangasharjun mukaan myös se, ettei maa halua olla öljyntuottajamaista ainoa, joka hiljentää tuotantoaan.


Lue myös:

    Uusimmat