Raakaöljyn hinta kävi alimmalla tasolla yli vuoteen

Hintaa ovat painaneet Yhdysvaltain odotettua isommat polttoainevarastot, lämmin sää sekä öljynviejämaiden Opecin tuotantoleikkauksiin kohdistetut epäilyt.

Raakaöljyn hinta on käynyt tänään alimmalla tasollaan 17 kuukauteen. Yhdysvaltalaisesta viitelaadusta maksettiin 55,06 dollaria tynnyriltä, ja Pohjanmeren Brent-laatukin halpeni yli kaksi dollaria tynnyriltä.

Pörssivälittäjien mukaan alamäkeen on monia syitä. Hintaa ovat painaneet Yhdysvaltain odotettua isommat polttoainevarastot, lämmin sää sekä öljynviejämaiden Opecin tuotantoleikkauksiin kohdistetut epäilyt.

Yhdysvaltain varastojen koko tuli markkinoille yllätyksenä, sillä öljytuotteiden halpenemisen on uskottu vauhdittaneen kulutusta. Liittovaltio on myös maailman suurin lämmitysöljyn kuluttaja, mutta sen menekkiä on laskenut tavanomaista lämpimämpi sää.

Analyytikkojen laskelmien mukaan Opec-maat eivät ole vielä ryhtyneet toteuttamaan tuotantoleikkauksia ainakaan täysimääräisesti. Opec päätti viime kuussa tukea öljyn hintakehitystä leikkaamalla päivittäistä tuotantoa 1,2 miljoonalla tynnyrillä.

Raakaöljyn maailmanmarkkinahinnat ovat laskeneet jo kuukausia. Heinäkuun ennätyskorkeasta 78,40 dollarin hinnasta Yhdysvaltain viitelaatu on halventunut jo 30 prosenttia.

(MTV3-STT-Reuters-AP)

Lue myös:

    Uusimmat