R-kioskin myyjä kavalsi 1500 Veikkauksen raaputusarpaa

Espoon käräjäoikeus tuomitsi 27-vuotiaan miehen törkeästä kavalluksesta ehdolliseen vankeuteen, kun myyjä anasti kioskista käteistä, arpoja ja pelikonerahaa.

Teot tapahtuivat Espoon Suvelan kioskilla seitsemän kuukauden aikana vuonna 2013. Mies vei omaisuutta yhteensä 13600 euron edestä.

Suurin osa summasta muodostui raaputusarvoista. Mies aktivoi arvat ja lunasti voitot maksamatta niistä mitään.

Syyskuussa 2013 tehdyssä etsinnässä miehen kaapista löytyi 677 voittoa sisältämätöntä arpaa ja viisi voittotositetta. Oikeus päätyi siihen, että mies oli anastanut kuukausien aikana Veikkauksen arpoja noin 1500 kappaletta eli yhteensä 9000 euron edestä.

Mies myös tyhjensi rahaa kioskin pelikoneista ilman, että rahoja tilitetään kassaan.

R-kioskin käytännön mukaan pelikoneet tyhjennetään aamuisin ja kolikot tilitetään käteiskassan mukana R-kioskin tilille. Pelikone puolestaan ilmoittaa raha-automaattiyhdistykselle automattisesti kuinka paljon rahaa oli. Oikeuden mukaan rahaa oli kavallettu 3900 euroa.

Käteistä rahaa hän vei kassasta 410 euroa. Mies myös tilasi kioskille myös vaateostoksia postiennakolla, joista hän jätti maksamatta 310 euroa.

Oikeudessa teon motiiviksi selvisi peliongelma.

Oikeus piti tekoa törkeänä ja langetti seitsemän kuukautta vankeutta. Tuomio oli ehdollinen, koska miestä ei ollut aiemmin rangaistu rikoksesta. Mies menetti myös työpaikkansa.

Lue myös:

    Uusimmat