R.E.M:n Helsingissä varastettu kitara palautettu

Yhdysvaltalaisen R.E.M.-yhtyeen Helsingin keikalla kadonnut kitara on löytynyt. Yhtyeen kotisivuilla kerrotaan, että kitara palautettiin myöhään torstai-iltana. Palauttajaa ei tiedetä.

R.E.M. konsertoi Helsingissä 9. syyskuuta. Keikan jälkeen kitaristi Peter Buckin Rickenbacker-merkkisen kitaran epäiltiin lähteneen pitkäkyntisen matkaan. Soitin katosi esiintymislavalta.

Kadonneesta kitarasta tehtiin myös rikosilmoitus. Helsingin poliisi ei tänään tiennyt kitaran löytymiseen liittyvistä seikoista.

Kaivattu instrumentti palasi alkuperäisen omistajansa haltuun juuri parahiksi ennen perjantaista Luxemburgin keikkaa. Helpottuneen oloinen Buck oli syystäkin iloinen, sillä Rickenbacker on ollut hänen soittimenaan yhtyeen perustamisesta, vuodesta 1982 lähtien.

- Olimme koko ajan toiveikkaita, että soitin putkahtaa esiin. Ja monien ihmisten ponnistelujen ansiosta se iloksemme onkin jälleen Buckin hallussa, kertoi manageri Bertis Downs yhtyeen kotisivuilla.

Kun kitara oli kadonnut Helsingissä teille tietymättömille, R.E.M:n sivuilla julkaistiin siitä kuva. Lisäksi pyydettiin soittimesta jotain tietäviä ilmoittamaan havaintonsa yhtyeen fanklubille.

Kitaran löytymisestä kerrottiin ensinnä Helsingin Sanomien nettisivuilla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat