Queenin ja de Niron musikaali ensi-iltaan Lontoossa

Robert de Niron ja rockyhtye Queenin futuristisen uuden musikaalin ensi-ilta on tällä viikolla Lontoossa. De Niro ryhtyi yhteistyöhön Queenin elossa olevien jäsenten ja brittikoomikko Ben Eltonin kanssa tuottamaan We Will Rock You -show'ta, joka on nimetty erään yhtyeen tunnetuimman kappaleen mukaan.

-Minusta tästä tulee erinomainen, sanoo de Niro. Tähti kertoo idean musikaaliin syntyneen kuusi vuotta sitten, kun hän tapasi Queenin jäsenet Brian Mayn ja Roger Taylorin eräissä juhlissa.

Jotkut ovat yllättyneet, ettei musikaali kerrokaan Queenin tai sen vuonna 1991 kuolleen laulajan Freddie Mercuryn tarinaa. -Päätimme, ettemme toteuta tätä ideaa, sanoo Taylor. -Se olisi ollut liian kivuliasta, liian läheistä ja hieman itsekeskeistä. Se jää jonkun muun tehtäväksi. Ei omaa historiaa voi esittää.

We Will Rock You tapahtuu futuristisella Mall-planeetalla maailmassa, jossa globaalisoituminen on vallallaan ja soittimet ovat kiellettyjä. Show'ssa esiintyy joidenkin yhtyeen hittien, kuten Bohemian Rhapsodyn, Radio Ga-Gan ja I Want to Break Freen, sanoituksia ja hahmoja.

Ben Elton, jonka idea musikaali oli ja joka on käsikirjoittanut musikaalin, sanoo Queenin musiikin olevan teatraalista ja sopivan hyvin näyttämölle. Viime viikolla Queenin Bohemian Rhapsody äänestettiin Britannian kaikkien aikojen parhaaksi singleksi.

Lue myös:

    Uusimmat