Pystyykö Suomi palaamaan oppimistulosten valiomaaksi?

Suomi on paistatellut koulutuksen mallimaana. Opetusministeri Krista Kiuru (sd.) kuitenkin painottaa, että maamme oppimistulokset ovat laskussa esimerkiksi Pisa-tutkimuksissa. 

-Olemme tulleet käännekohtaan. Suomella on yhä kansainvälinen maine tasokkaana koulutusmaana, mutta meitä uhkaa taantuminen keskinkertaiseen oppimiseen, Kiuru arvioi. 

Opetusministeri käynnisti perjantaina selvityksen siitä, millaista perusopetuksen pitäisi olla tulevaisuuden Suomessa. 

Selvityksen päämääränä on muun muassa kaventaa tyttöjen ja poikien oppimiseroja. Tavoitteena on niin ikään etsiä keinoja kouluviihtyvyyden ja motivaation kohentamiseen. 

Eriytys on ollut virhe 

Kiurun mukaan on kysyttävä, miksi oppilaiden osaamistaso kääntyi meillä laskuun vuosina 2006-2010. 

-Heikentyneet ovat sekä hyvät että huonot oppimistulokset. 

Ministeri muistuttaa, että suomalainen opetuksen menestystarina syntyi peruskoulussa, jossa haluttiin satsata kaikkien koulutukseen. 

-Viime aikoina on lisätty eriytettyjä kursseja. Se tie ei vain tuota tulosta. 

Kiuru painottaa, että oppiminen alkaa nopeasti heiketä, jos parhaat ja huonoimmat siirretään erillisiin opetusryhmiin. 

-Mittausten mukaan myös parhaat oppilaat hyötyvät, mikäli luokassa on kaiken tasoisia oppilaita. 

Opetusministeri peräänkuuluttaakin paluuta tasa-arvoiseen peruskouluun. 

Ei edes verkkoyhteyttä 

Toki ajalla on omat vaatimuksensa, muilta osin paluuta vanhaan ei ole. 

-Tavoitteena voisi olla peruskoulutuksen päivitetty versio, peruskoulu 3.0. 

Keskeistä on Krista Kiurun mukaan se, että tietotekniikka on kyettävä nivomaan osaksi opetusta. 

-Meillä on vieläkin kouluja, joissa ei ole edes verkkoyhteyttä. Siitä tulee nyt loppu. Elämme digitaalisessa palveluyhteiskunnassa. Koulu ei voi olla ulkopuolinen, erillinen saareke. 

Ministeri myös uskoo, että tietotekniikan käyttö opetuksessa on keino kohentaa lasten motivaatiota koulunkäyntiin. 

Koulujen opetussuunnitelmat uudistetaan vuosikymmenen välein. 

-Opetussuunnitelmat ovat nyt auki. Siitäkin syystä olisi otollinen ajankohta uudistuksille.   

Lue myös:

    Uusimmat