Pyramidihuijauksesta luettiin syytteet Turussa

Turun käräjäoikeudessa on aloitettu eläkevakuutukseen liittyvän pyramidihuijausepäilyjutun käsittely. Yhtä miestä syytetään törkeästä petoksesta. Lisäksi häntä ja seitsemää muuta syytetään rahankeräysrikoksesta.

Kyse on Global Pension Plan (GPP) -nimellä kaupatuista eläkevakuutuksista. Jo noin neljänkymmenen euron liittymismaksulla luvattiin huikeita tuottoja mukaan lähteville.

Syyttäjän mukaan GPP:tä ei varsinaisesti ole edes olemassa, vaan rahaa kerättiin rikollisesti ainakin 800 000-1 000 000 euroa vuodesta 2005 alkaen. Rahat ohjattiin ulkomaisille pankkitileille.

Ohjelmaa markkinoitiin lähinnä suullisesti ja internetissä. Verkostomarkkinoinnin tapaan jäsenien oli tarkoitus saada lisää ihmisiä liittymään jäseniksi.

Oikeudenkäynnille on varattu kolme peräkkäistä päivää.

Yksi syytteessä GPP:n ideoimisesta

Jutun esitutkinnan aikana mainittu "epäiltyjen ydinjoukko" kutistui oikeuskäsittelyn avausistunnossa yhdeksi mieheksi.

Syyttäjä katsoo hänen masinoineen koko jutun tuntemattomaksi jääneen henkilön tai henkilöiden kanssa. Syytetty on kirjoittanut GPP:stä sähköpostia stellapolaris- ja neverland-nimimerkkien kanssa.

Törkeästä petoksesta syytetty mies kiistää rikokset. Hän sanoo olleensa samassa asemassa kuin muutkin rivijäsenet eli pieni osa verkostoa. Miehen mukaan Suomessa on vain yksi haara maailmanlaajuisesta GPP-verkostosta.

Syytteen mukaan mies määräsi rikoksella hankittujen rahojen käytöstä ja ainakin osa rikoshyödystä päätyi hänelle.

Seitsemän muuta vastaajaa eivät syyttäjän mielestä tienneet GPP:n rikollisesta ideasta. Heitä syytetään kuitenkin rahankeräysrikoksesta. Syyttäjän mukaan he ovat rikkoneet vuodesta 2006 voimassa ollutta rahankeräyslakia. Syytetyt kiistivät rikoksen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat