Pyramidihuijari tahtoo pois vankilasta

Rikoshistorian suurimman pyramidihuijauksen päätekijä pyrkii ehdonalaiseen vapauteen.

Bernie Madoffin asianajajat yrittävät nyt saada asiakkaansa pois vankilasta takuita vastaan. Madoff myönsi syyllistyneensä newyorkilaisessa tuomioistuimessa torstaina talousrikoksiin.

Tuomari passitti 70-vuotiaan Madoffin vankilaan odottamaan päätöstä vankeusrangaistuksen pituudesta, joka voi olla enimmillään 150 vuotta.

Asianajajien mielestä Madoff voisi odotella kesäkuista oikeudenkäyntiä pikkuisen sellin sijaan ylellisissä kotioloissa, sillä hän ei aio paeta eikä ole vaaraksi yhteiskunnalle.

Madoffin lasketaan huijanneen 50 miljardia euroa 20 vuoden aikana 4000 asiakkaalta, joista moni jäi puille paljaille. Yksityishenkilöiden lisäksi hän onnistui petkuttamaan hyväntekeväisyysjärjestöjä ja eläkerahastoja.

Oikeuskäsittelyssä on selvitetty Madoffin pariskunnan varallisuutta, jonka arvo on yli 630 miljoonaa euroa. Elämäntyylistä kertoo se, että New Yorkin kodissa isäntää odottaa viiden miljoonan euron arvoinen Steinway-piano ja Ranskan loma-asunnolla yhtä kallis Bull-jahti.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat