Pyöriäisistä kaivataan havaintoja

Ympäristöministeriö toivoo jälleen havaintoja pyöriäisistä. Helpoimmin havainnot voi ilmoittaa internetissä Itämeriportaalin pyöriäissivuilla. Verkkosivuilta löytyy ohjeita pyöriäisen tunnistamiseen. Havainnosta voi ilmoittaa myös puhelimitse.

Pyöriäisten havainnointikampanja alkoi vuonna 2001. Kampanjan aikana Suomen alueella on tehty noin 30 pyöriäishavaintoa, keskimäärin 3-4 yksilöä vuodessa.

Viime vuonna tehtiin viisi pyöriäishavaintoa, joista jokaisella kerralla oli nähty yksi yksilö. Havainnoista kaksi ajoittui alkukesään ja kolme heinä-elokuuhun. Havainnoista neljä sijoittui Turun saaristoon ja yksi Uudenkaupungin merialueelle.

Pyöriäinen on ainoa valaslaji, jota tavataan Suomessa säännöllisesti. Suurin osa havainnoista keskittyy saaristomerelle.

Pyöriäinen luokitellaan maailmanlaajuisesti vaarantuneeksi lajiksi, ja sen Itämeren populaatio äärimmäisen uhanalaiseksi. Laji on rauhoitettu lailla. Lajia uhkaavat ympäristömyrkyt, lisääntynyt vedenalainen melu, elinympäristöjen tuhoutuminen ja meriliikenteen kasvu sekä kalan verkkopyydykset.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat