Pyörätiet eivät parantaneet turvallisuutta

Pyöräilyn turvallisuus ei ole lisääntynyt pyörätieverkoston kasvun myötä. Esimerkiksi Helsingissä polkupyöräonnettomuuksien osuus kaikista henkilövahinko-onnettomuuksista on kasvanut paikka paikoin melkoisesti 25 vuoden aikana. Nousu vastaa suunnilleen pyöräilyn kasvua.

Liikenneturvallisuusalan tutkijaseminaarissa Hämeenlinnassa puhunut tekniikan tohtori Eero Pasanen Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta sanoo, että pääkaupungissa pyöräily on aiheuttanut poliisin tietoon tulleita loukkaantuneita viisi kertaa enemmän kuin henkilöautoilu tai kävely. Bussilla matkustamiseen verrattuna loukkaantuneita on kymmenen kertaa enemmän.

-Sairaalatilastot olisivat pyöräilyn kannalta vielä synkemmät. Tässä mielessä pyöräilyn kaksinkertaistamistavoitteet vaikuttavat kummallisilta. Eikä keinoja pyöräilyn vakavien onnettomuuksien puolittamiseen ole, sanoo Pasanen.
-Liikenneturvallisuustutkijan on hankalaa innostua pyöräilyn lisäämistavoitteista, koska pyöräily on ja tulee olemaan vaarallista, vakuuttaa Eero Pasanen. Hän pitää aivan erillisiä puistoissa kulkevia pyöräteitä turvallisina. Sen sijaan pyöräily kadunvarteen rakennetuilla kaksisuuntaisilla pyöräteillä ei ole sen turvallisempaa kuin ajoradallakaan.

-Risteyksiin ajavien autoilijoiden tarkkaavaisuus kohdistuu vain muihin autoihin, joten pyöräilijät jäävät vähemmälle huomiolle. Pakollista pyöräilykypärää kannattava Eero Pasanen pitää tehokasta joukkoliikennettä Suomen oloissa ainoana todellisena vaihtoehtona henkilöautoilulle.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat