Pyhiinvaellus päättyi, Saudi-Arabia siivoaa jälkiä

Keltapukuiset työmiehet raatavat taukoamatta. He työntävät täpötäysiä pönttöjä roska-autoille ja lakaisevat katuja. Miehet ovat siistimässä perjantaina päättyneen muslimien pyhiinvaelluksen jälkiä.

Hajjin osallistujat jättivät Saudi-Arabian pyhille paikoille melkoisen jätevuoren. Esimerkiksi Mekan lähistöllä sijaitseva Mina muuttui viikon aikana lemuavaksi telttakaupungiksi.

- Me olemme aiheuttaneet tämän sotkun, myönsi 26-vuotias egyptiläinen Adnan Naji istuessaan kolmen metrin päässä jätteitä ympärilleen tursuavasta roskalaatikosta.

Naji viittasi itseensä ja kahteen maanmieheensä, jotka olivat levittäneet yhteisen mattonsa minalaiselle tielle.

Kolmikko kuului siihen pyhiinvaeltajien suureen joukkoon, joka oli tullut pyhiinvaellukselle ilman saudiviranomaisten virallista lupaa. Juuri tämän joukon arveltiin olevan suurelta osin vastuussa jäteongelman paisumisesta.

Tilanne ei ollut Minaa parempi Arafatin tasangolla tai Mekassakaan, jonne kumpaankin pyhiinvaeltajat kokoontuivat viikon aikana.

Sotku ei kiusaa

Epävirallisten pyhiinvaeltajien joukossa oli paljon saudeja ja maassa asuvia ulkomaalaisia. Useilla oli mukana koko perhe lapsineen kaikkineen.

Monet olivat päätyneet matkustamaan epävirallisesti, koska heillä ei ollut varaa virallisten ryhmien osallistumismaksuihin. Näin he myös jäivät ilman kunnon majapaikkaa ja majoittuivat kuka mitenkin.

He levittäytyivät kaduille, jalkakäytäville ja siltojen alle. Parhaiten varustautuneilla oli mukana telttoja, mutta osa suojautui seiniin ja lyhtypylväisiin pingotettujen vilttien ja vuodevaatteiden suojiin.

Adnan Naji ja hänen kumppaninsa jakoivat kolmisin pienen maton. Miesten jalat lepäsivät tiellä maton ulkopuolella, ja lähettyvillä virtasi löyhkäävä vesipuro.

Kolmikkoon kuuluva Nada Qassem, 35, ei antanut sotkun vaivata itseään.

-Elintasoni ei ole kovin korkea, joten tämä ei järkytä minua, hajjin ajan bussikuljettajana toimiva Qassem tuumi.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat