Puutiaisaivotulehduksen riski kasvamassa

Puutiaisaivotulehduksen riski näyttää kasvavan. Kasvun taustalla on tulehduksen leviäminen uusille alueille.

- Se on varmasti asia, että tällaisen vakavan puutiaisaivotulehduksen riski varmaan tulee vähän kasvamaan, mutta kuitenkin se on aika pieni, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautilääkärin Antti Alitalo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kolmen suomalaisen on todettu sairastuneen tänä vuonna punkkien levittämään virukseen.

Tartunnoista kaksi on Simosta Lapin läänistä ja yksi Varkaudesta Itä-Suomen läänistä. Molemmissa todettiin tautia ensimmäisen kerran viime vuonna.

Alitalon mukaan puutiaisaivotulehdukseen voi varautua.

- Puutiaisaivotulehdukselta suojaava rokote on olemassa. Sitä suositellaan sellaisille henkilöille, jotka oleilevat pitkään tällaisilla puutiaisaivotulehdusalueilla. Ja pitkään tarkoittaa siis viikkoja. Suurin osa taudeista on ihan oireettomia. Näitä vaikeampia, diagnosoituja tapauksia on noin 20-30 vuodessa.

Puutiaisaivotulehduksen uskotaan ilmaston lämpenemisen vuoksi työntyvän yhä kauemmaksi pohjoiseen ja Venäjän rajan yli yhä syvemmälle Suomeen. Punkit ovat Venäjällä yleisempiä kuin Suomessa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat