Puutarhakauppa kukoistaa pääsiäisenä

Pääsiäinen on vetänyt suomalaisia jälleen puutarhakauppoihin. Kukkakaupoille pääsiäinen onkin vuoden neljänneksi paras sesonki.

Tänäkin keväänä parhaiten kaupaksi ovat käyneet perinteiset kukkasuosikit.

- Narsissia on nyt jo parvekkeella ja myös orvokkia. Nämä ovat ne perinteiset kukat. Katson vielä, jos löytäisin lumikelloja, kertoo vantaalaisessa puutarhaliikkeessä ostoksilla ollut Marita Rahikainen.

Myös Hannu Koukkulan ostoskoriin on kertynyt muun muassa narsisseja ja orvokkeja.

- Usein tulee käytyä tällaisissa isoissa paikoissa, koska täällä on enemmän valikoimaa. Toinen on sitten hintataso, joka on näissä edullisempi kuin pienissä kukkakaupoissa, Koukkula sanoo.

Puutarhakauppa kasvoi viime vuonna selvästi, ja vauhdin odotetaan jatkuvan samanlaisena taloustaantumasta huolimatta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat